2007-03-11 08:16:27 · 6 answers · asked by hidawallace 2 in Sports ➔ Football ➔ Other - Football
We're here!
See you on Friday night!
2007-03-12 05:01:00 · answer #1 · answered by Voice of Reason 3 · 0⤊ 0⤋
Yes there are many, but I am not one.
2007-03-11 15:18:15 · answer #2 · answered by Phlow 7 · 0⤊ 0⤋
yes me
2007-03-11 16:16:40 · answer #3 · answered by Frihah Anti-Milanist 4lyf! 6 · 0⤊ 0⤋
no
2007-03-11 15:17:57 · answer #4 · answered by gaviscon 4 · 0⤊ 0⤋
Suomen tasavalta eli Suomi (ruots. Republiken Finland, Finland) on valtio Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Se rajautuu idässä Venäjään, pohjoisessa Norjaan ja lännessä Ruotsiin; neljäs naapurimaa Viro sijaitsee Suomenlahden eteläpuolella. Ahvenanmaa on demilitarisoitu autonominen maakunta, joka kuuluu Suomeen.
Historiansa aikana Suomi on ollut keskiajalta 1800-luvun alkuun Ruotsin osa ja noin sadan vuoden ajan autonominen osa Venäjää, ennen itsenäistymistään vuonna 1917. Tärkeitä tapahtumia itsenäisyyden kaudella ovat olleet sisällissota, toinen maailmansota, teollistuminen Neuvostoliiton etupiirissä, 90-luvun alun lama ja Euroopan unionin jäsenyys.
Suomi on harvaan asuttu ja sen 5,3 miljoonaa asukasta[1] keskittyvät eteläisiin osiin. Pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta sen ilmasto kuvataan lauhkeaksi. Maan perustuslaki määrittelee kansalliskieliksi suomen (vuonna 2005 puhujia 91,64 prosenttia väestöstä) ja ruotsin (puhujia 5,50 prosenttia)[2] ja valtiokirkoiksi evankelis-luterilaisen kirkon (jäseniä 83,1 prosenttia) ja ortodoksisen kirkon (jäseniä 1,1 prosenttia). Suomi arvioidaan inhimillisen kehityksen indeksillä yhdennelletoista[3] ja bruttokansantuotteella[3] kahdennelletoista sijalle maailmassa. Suomi kuuluu Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin.
Sisällysluettelo [piilota]
1 Nimi
2 Historia
2.1 Esihistoria
2.2 Osana Ruotsia
2.3 Autonomian aika
2.4 Itsenäinen Suomi
3 Hallinto ja politiikka
3.1 Valtion aluehallinto
3.2 Paikallishallinto
3.3 Paikallinen aluehallinto
4 Puolustusvoimat
5 Maantiede ja luonto
5.1 Ilmasto
5.2 Vuodenajat
6 Talous
7 Matkailu
8 Liikenne
8.1 Tieliikenne
8.2 Rautatieliikenne
8.3 Lentoliikenne
8.4 Laivaliikenne
9 Väestö
9.1 Väestöryhmät
9.2 Kielet
9.2.1 Väestö kielen mukaan
9.3 Uskonnot
9.4 Terveys
9.5 Suurimpia kaupunkeja
10 Koulutus
11 Kulttuuri
11.1 Viestimet
11.2 Kirjallisuus
11.3 Musiikki
11.4 Elokuva
11.5 Valokuvaus
11.6 Kuvataide
11.7 Urheilu
12 Viitteet
12.1 Yleisiä huomautuksia
12.2 Lähdeviitteet
13 Lähteet
14 Katso myös
15 Aiheesta muualla
15.1 Hallinto
15.2 Muut
[muokkaa] Nimi
Sanan Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys, ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Suomenlahden pohjukkaa. Vanhastaan sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on arveltu kantabaltin sanaa *zemÄ, josta myös nimi Häme olisi peräisin. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta sanasta, jolloin sen vastine olisi muun muassa latinan homo.[4]
Nykyään nimen Suomi vastineita käytetään itämerensuomalaisten kielten lisäksi saamelaiskielissä, sekä latviassa ja liettuassa.[4] Valtaosassa maailman kieliä maasta käytetään ruotsin ja englannin "Finland"-nimeä vastaavaa sanaa. Tämänkään nimen etymologiasta ei ole varmuutta. Tacituksen antiikin aikana mainitsemat fennit ovat todennäköisimmin viitanneet saamelaisiin. Vuoden 1171 tai 1172 bulla Gravis admodum saattaa olla ensimmäinen lähde, jossa finneillä on tarkoitettu suomalaisia. Termi on Suomen tavoin viitannut aluksi Varsinais-Suomen alueeseen, kuten nimi Fialanda paavi Innocentius III:n kirjeessä vuodelta 1209 ja Finland Egilin saagassa 1200-luvun alkupuoliskolta. Ruotsin vallan ajan alkuvuosina maata alettiin kutsua "Itämaaksi" (ruots. 'Ãsterland'), erotuksena pienemmästä alueesta, Varsinais-Suomesta; tämä nimi esiintyy asiakirjoissa ensi kerran vuonna 1340. Kuitenkin jo 1400-luvulla "Finland" alkoi yleistyä koko maan nimeksi, Suomen muotoutuessa selvemmin omaksi kokonaisuudekseen.[5]
[muokkaa] Historia
Pääartikkeli: Suomen historia
[muokkaa] Esihistoria
Astuvansalmen kalliomaalaukset Etelä-Savossa Suomen esihistorialliselta ajalta ovat Pohjoismaiden laajimmat.Pääartikkeli: Suomen esihistoria. Nykyisten suomalaisten alkuperää käsittelee artikkeli Suomalaisten alkuperä.
Jos Pohjanmaalta esiin kaivetun Karijoen Susiluolan löydöt on tulkittu oikein, Suomessa on asunut neandertalinihmisiä jo paleoliittisella kivikaudella 130 000 vuotta sitten, ennen edellistä jääkautta.[6] Vanhimmat varmat todisteet ihmisasutuksesta Suomen alueella ovat Lahden Ristolasta ja Orimattilasta noin vuodelta 8700 eaa. Väestö saapui etelän ja kaakon suunnasta. Suomen asutus on jatkunut keskeytyksettä jääkauden päättymisestä nykyaikaan. Yleisesti otaksutaan, että suomalais-ugrilaista kieltä on puhuttu Suomen alueella jo kivikaudella, mahdollisesti jopa varhaisimmasta asutusvaiheesta alkaen.[7]. Mesoliittisen kivikauden jälkeen Suomi kuului 5200 eaa. alkaen kampakeramiikan laajaan alueeseen, joka ulottui laajalle alueelle Veikseliltä Uralille. Tämä kulttuuri oli yhden teorian mukaan jo kieleltään suomalais-ugrilainen ja Suomi/Baltia olivat sen läntisin kielialue.[8]. Kivikautisten kulttuurien elämäntapa perustui enimmäkseen metsästykseen ja kalastukseen. Mahdollisesti neoliittisen kivikauden lopulla (noin 3200 - 1500 eaa.) tehtiin silti Suomessakin jo maanviljelys- ja karjanhoitokokeiluja.
Suomen pronssikausi ajoitetaan tavallisesti 1500/1300–500-luvuille ennen ajanlaskun alkua. Pronssin valmistus levisi Suomen alueelle kahdesta suunnasta: länsirannikolle Skandinaviasta yhdessä muun muassa uuden hautaustavan kanssa, ja maan sisä- ja pohjoisosiin idästä. Kaudella maanviljelyn (pääasiassa ehkä kaskiviljelyä) merkitys kasvoi pyyntitalouden rinnalla erityisesti rannikolla, ja se yhdessä karjankasvatuksen kanssa vakiinnutti asumista. Myös raudan valmistus saapui Suomeen sekä idästä että lännestä 500-luvulla eaa. Roomalaisella rautakaudella ja kansainvaellusajalla Itämeren-kauppa vaurastutti Suomen rannikkoalueita. Yhteydet Baltiaan ja ruotsalaisiin vilkastuivat. Viikinkiajalla 800-luvulta lähtien etenkin maan eteläalueiden asutus vahvistui ja ne tulivat vahvemmin ruotsalaisten ja samalla myös kristinuskon vaikutuspiiriin. Itä-Suomessa ja Laatokan alueella rautakautinen maanviljelijäkulttuuri syntyi länttä myöhemmin, ja sen kukoistuskausi sijoittuu ristiretkiajalle 1000–1200-luvuille. Karjalan alueelle kristinusko levisi idästä ja samalla Novgorodin vaikutus kasvoi.
[muokkaa] Osana Ruotsia
Pääartikkeli: Ruotsin vallan aika Suomessa
Länsi-Suomen liittäminen Ruotsiin tapahtui vähitellen. Vahvistuneet Ruotsi ja Novgorod kilpailivat poliittisista, kaupallisista ja uskonnollisista syistä suomalaisten alueesta, ja molemmat valtiot tekivät alueelle useita risti- ja sotaretkiä 1100-luvulta alkaen. Valtioiden välinen raja ja samalla Suomen itäraja määriteltiin ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Kirkko, ruotsalaisten siirtolaisuus, lainsäädäntö ja hallinto – muun muassa verotus, maakuntalaitos ja linnat – liittivät uudet alueet kiinteämmin osaksi Ruotsia. Vuonna 1362 Suomi sai myös oikeuden osallistua Ruotsin kuninkaanvaaliin. Keskiajalla Suomeen syntyivät eurooppalainen sääty-yhteiskunta, kaupunkilaitos ja katolinen kirkko-organisaatio: keskiaika oli maalle taloudellinen ja kulttuurinen nousukausi.
Suomenlinnan rakentaminen Helsingin edustalle oli yksi niistä toimista, joilla Ruotsi yritti lujittaa Suomen puolustusta hattujen sodan jälkeen.1300-luvun lopulta 1500-luvulle Suomi oli Ruotsin mukana osa Kalmarin unionia, joka hajosi Kustaa Vaasan johdolla. Hänen valtakaudellaan Ruotsiin syntyi vahva keskusvaltio, joka loi perustan maan 1600-luvun suurvalta-asemalle. Uskonpuhdistuksessa katolinen uskonto vaihdettiin Martin Lutherin oppeihin, mikä antoi alkusysäyksen myös suomen kirjakielen kehittämiselle. Suurvalta-aikana Ruotsi onnistui laajentamaan Tanskaa, Puolaa ja Venäjää vastaan käydyissä sodissa alueitaan Itämeren ympärillä; tämä toisaalta laski Suomen merkitystä Ruotsin politiikassa, mutta toisaalta maa ei joutunut sataan vuoteen taistelukentäksi.[9] 1600-luvulla Suomi kytkettiinkin hallinnollisesti tiukemmin emämaahan, ja myös suomen kielen asema heikkeni etenkin aateliston keskuudessa.[10] Tästä huolimatta hallintoa myös kehitettiin: Turkuun perustettiin yliopisto ja hovioikeus, ja kaupunkilaitosta uudistettiin ja maahan perustettiin postilaitos Pietari Brahen johdolla.
1700-luvun kuluessa Ruotsin valtapoliittinen asema murentui Suuressa Pohjan sodassa. Narvan taistelussa vuonna 1700 Ruotsi saavutti voiton, mutta seuraavina vuosina Venäjän keisarin Pietari Suuren onnistui rauhassa vallata Ruotsilta Inkerinmaa ja aloittaa uuden pääkaupungin, Pietarin, rakentaminen alueelle. Sota päättyi vasta vuonna 1721, Isonvihan, Suomen vuosia kestäneen venäläismiehityksen jälkeen Uudenkaupungin rauhassa. Hattujen sodassa 1741–1743 Suomea miehitettiin jälleen, ja Ruotsin itäraja siirtyi Kymijoelle. Sodista huolimatta etenkin 1700-luvun jälkipuolisko oli maalle edellisestä vuosisadasta poiketen suhteellisen kehityksen ja vaurastumisen aikaa.
[muokkaa] Autonomian aika
Suomen liittyminen Venäjään muodollistettiin Porvoon valtiopäivillä, jossa myös keisari Aleksanteri I oli paikalla.Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunta
Venäjä hyökkäsi Suomeen vuonna 1808 Ruotsin kieltäydyttyä liittymästä Napoleonin Britannian vastaiseen mannermaasulkemukseen. Sodan tuloksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja maasta tehtiin autonominen suuriruhtinaskunta, joka sai säilyttää Ruotsin vallan aikaisen uskonnon ja perustuslait ja jolla oli Ruotsin valtakaudesta poiketen oma hallinto ja oikeusjärjestelmä. Vallanvaihdosta seurasivat uudistukset: Vanhan Suomen alue liitettiin muuhun Suomeen vuonna 1812, pääkaupunki ja Turun palon jälkeen myös yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin ja maahan perustettiin senaatti ja keskusvirastoja.
1800-luvun jälkipuoliskoa leimasivat kansallinen herääminen, teollistumisen tuoma taloudellinen nousu ja uuden hallitsijan, Aleksanteri II:n myötä syntynyt vapaamielinen ilmapiiri. 1860-luvulla valtiopäivät alkoivat jälleen kokoontua useiden kymmenien vuosien tauon jälkeen.[11] Samana vuosikymmenenä maahan avattiin ensimmäinen rautatie sekä ensimmäinen liikepankki ja elinkeinojen vapautuminen alkoi – näitä uudistuksia edelsivät oma rahayksikkö, omat postimerkit ja ensimmäinen lennätinlinja. Keskeinen osa maan teollistumisessa oli sahateollisuudella, jonka osuus kokonaistuotannosta 1900-luvun toisella vuosikymmenellä oli 35 prosenttia.[12] Taloudellista kehitystä seurasivat Suomen taiteen kultakausi, naisten aseman kohentuminen ja suomenkielisen kirjallisuuden nousu. Tänä aikana syntyi myös käsitys Suomesta Venäjästä erillisenä valtiona, joka yhdessä Venäjällä 1860-luvulta levinneen nationalismin kanssa purkautui 1800-luvun lopussa sortokausiksi.[13] Ensimmäisen sortokauden päätti vuoden 1905 suurlakko, jonka jälkeen maahan saatiin yleinen äänioikeus – samoihin aikoihin myös puoluejärjestelmä alkoi syntyä.
[muokkaa] Itsenäinen Suomi
Pääartikkeli: Itsenäinen Suomen tasavalta
Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
Syy: huonotasoinen, monin paikoin epätietosanakirjamainen osio
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917 (tuolloin vietetään Suomen itsenäisyyspäivää) ja Neuvosto-Venäjä (vuodesta 1922 lähtien Neuvostoliitto) tunnusti maan itsenäisyyden 31. joulukuuta.
Pian itsenäistymisen jälkeen syttyi Suomen sisällissota. Suomalaiset äänestivät porvarienemmistöisen hallituksen, mutta Suomessa ei ollut yleisesti tunnustettuja poliisivoimia. Vladimir Leninin tukema ja sosiaalidemokraattien johtama vasemmisto aseisti "punaiset" turvallisuusjoukot, joihin liittyi osa Venäjän miehitysarmeijaa. Oikeisto aseisti "valkoiset" turvallisuusjoukot, jotka saivat tukea Ruotsilta ja Saksalta. Punaiset valtasivat pääkaupunki Helsingin, minkä seurauksena Suomen senaatti siirrettiin valkoisten hallitsemaan Vaasaan.
Katkerien taisteluiden, kymmenientuhansien kaatuneiden sekä puolin ja toisin harjoitetun julman terrorin jälkeen katkera sota päättyi lopulta toukokuussa 1918 C.G.E. Mannerheimin johtaessa valkoiset voitokkaasti Helsinkiin. Porvarillinen hallitusmuoto laadittiin. Itsenäistymisen jälkeisinä vuosina myös joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan ensin talvisodassa puolustavana osapuolena, sitten jatkosodassa hyökkäävänä osapuolena, sekä viimeiseksi aiempaa aseveljeään Saksaa vastaan Lapin sodassa. Suomi joutui luovuttamaan alueitaan Neuvostoliitolle, mutta säilytti itsenäisyytensä. Suomi ei joutunut Varsovan liittoon, mutta allekirjoitti YYA-sopimuksen, jolla Neuvostoliitto piti Suomea sotilaallisena ja muuna etupiirinään vuoteen 1992 asti. Neuvostoliitto antoi Suomelle luvan liittyä Pohjoismaiden neuvostoon vuonna 1955.
Ensimmäiset sodan jälkeiset vuodet Suomi vastaanotti Yhdysvalloilta suuret määrät salaista kehitysapua Suomen demokratian turvaamiseksi.[14] Suomen jo ennen sotia voimakkaasti kasvanut teollisuus kehittyi etenkin sotakorvausten maksamisen pakottamana. Seurasi kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkkaista, mutta ajoittain epävakaata. Kaupunkien suunnittelu keskittyi pääasiassa nopeaan rakentamiseen. Huomattava osa vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Urho Kekkonen oli pitkään presidenttinä, vuodesta 1956 vuoteen 1982.
Neuvostoliitolla oli hyvin suuri vaikutus Suomen sekä ulko- että jonkin verran myös sisäpolitiikkaan[15][16]. Itsesensuuri oli voimakasta Neuvostoliittoon liittyvissä asioissa, ja tiedotusvälineitä ohjattiin usein. Maassa oli varsin vähän kritiikkiä tai objektiivista keskustelua kommunismista tai Neuvostoliitosta näiden vuosien aikana[17][18]. Itsesensuuri ilmiönä sai nimen suomettuminen saksalaisessa lehdistössä. Siitä huolimatta Suomi säilytti varsin demokraattisen hallituksen ja markkinatalouden.
1980-luvulla aloitettu rahamarkkinoiden säännöstelyn purku ja sitä seurannut holtiton lainoitus sekä Neuvostoliiton hajoaminen vaikuttivat siihen, että Suomi joutui 1990-luvun alussa taloudelliseen kriisiin, mistä seurasi talouden romahdus ja 1990-luvun lama. Yrityksien kaatuminen johti suurtyöttömyyteen ja yhteiskunnan rahoitusongelmiin, jotka heijastuivat koko vuosikymmeneen.
Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995, on lähestynyt NATOa, ja liittyi euroalueeseen 1998.
[muokkaa] Hallinto ja politiikka
Suomen eduskunta kokoontuu eduskuntatalolla.Pääartikkelit: Suomen politiikka ja Suomen hallinto
Suomen valtiolippu.Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Yleensä Euroopan unionia koskevia asioita hoitaa pääministeri.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Pääministeri valitaan puolueiden välisissä hallitusneuvotteluissa ja pääministeri nimittää hallitukseen yleensä noin tusinan muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan valta kuuluu Suomessa kansalle ja korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomessa ei ole perustuslaillista tuomioistuinta, vaan eduskunnan perustuslakivaliokunta valvoo valmistavien lakien perustuslain mukaisuutta.
Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Suurimmat puolueet ovat lähes tasavahvat Suomen Keskusta, Kansallinen Kokoomus ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Tulopolitiikassa Suomessa on käytössä ns. kolmikanta, jossa tulonjaosta ja työehdoista sovitaan työmarkkinajärjestöjen ja valtion kesken. Neuvoa antavia kansanäänestyksiä on järjestetty vain kaksi Suomen historiassa: kieltolain kumoamisesta ja Euroopan unionin jäsenyydestä.
Suomen oikeusjärjestelmä on jaettu tuomioistuimiin ja hallinto-oikeuksiin. Tuomioistuimet käsittelevät siviili- ja rikosjuttuja. Hallinto-oikeudet käsittelevät julkisen hallinnon asioita. Korkeimmat oikeusasteet ovat korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
[muokkaa] Valtion aluehallinto
Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen pääpiirteittäinen kartta.Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnolliseen maakuntaan.
Etelä-Suomen lääni
Itä-Suomen lääni
Lapin lääni
Länsi-Suomen lääni
Oulun lääni
Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä, laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
[muokkaa] Paikallishallinto
Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on vuoden 2007 alusta 416. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassaoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakautumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kokoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
[muokkaa] Paikallinen aluehallinto
Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Maakunnat toteuttavat kunnallinen itsehallinnon alueellisella tasolla. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue- ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu, että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaan kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
[muokkaa] Puolustusvoimat
Suomalaisia taistelujoukkojaPääartikkeli: Suomen puolustusvoimat
Suomen puolustusvoimat jaetaan kolmeen haaraan: maavoimiin, merivoimiin ja ilmavoimiin. Sisäasiainministeriön alainen Rajavartiolaitos ei kuulu Puolustusvoimiin, mutta voidaan liittää siihen sodan aikana. Suomen puolustusvoimien komentaja on tällä hetkellä amiraali Juhani Kaskeala.
Suomessa on voimassa yleinen asevelvollisuus miehille ja naisilla on oikeus värväytyä vapaaehtoisena. Asevelvollisuuden voi täyttää varusmiespalveluksena tai siviilipalveluksena. Varusmiespalvelun suorittavien osuus on Suomessa yksi maailman korkeimmista. Vastuu asepalveluksen järjestämisestä on Puolustusvoimilla, jonka reserviin koulutetaan miehiä asevelvollisuuden avulla, joka alkaa sen vuoden alusta, jolloin mies täyttää 18 vuotta, ja päättyy sen vuoden lopussa, kun mies täyttää 60 vuotta. Vastuu siviilipalveluksen järjestämisestä on työministeriöllä. Vuosittain noin 2 500 henkilöä ei valitse aseellista palvelusta. Suomen puolustusvoimien henkilöstön koko on noin 16 500, joista 8 700 on ammattisotilaita. Valmiustilassa on noin 34 000 asepuvullista ja reservin koko on noin 350 000.
Amnesty International katsoo Suomen siviilipalvelusajan olevan rangaistuksenomainen ja pitää siksi totaalikieltäytyjiä mielipidevankeina.[19] Suomi ei ole allekirjoittanut maamiinoja kieltävää Ottawan sopimusta, mikä Suomen Rauhanliiton mukaan "murentaa kansainvälistä humanitääristä oikeutta". [20]. Suomi suunnittelee sen ratifioimista vuoteen 2012 mennessä.
[muokkaa] Maantiede ja luonto
Kesäinen Suomi satelliittikuvassa.Pääartikkelit: Suomen maantiede ja Suomen luonto
Suomen pinta-alasta noin 250 000 neliökilometriä, eli noin 75 prosenttia on metsien peittämää. Tämä on useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon ja Suomi onkin maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Sen metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 metriin merenpinnasta. Maan eteläosa on tasaista, mutta Keski-Suomessa maasto muuttuu kumpuilevaksi. Nykyiset Itä-Suomen vaarat ja Lapin tunturit ovat jäänne muinoin Itä-Karjalasta Lappiin ulottuneesta Karelidien vuoristosta. Käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomessa sijaitsee maailman korkein soraharju, Pyynikin harju, joka kohoaa 160 metrin korkeuteen merenpinnasta ja 80 metriä läheisen Näsijärven pinnasta. Valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi valittu harju sijaitsee Tampereen kaupungin keskustan tuntumassa.
Suomessa on poikkeuksellisen paljon järviä. Yhteensä maassa lasketaan olevan 187 888 yli 500 neliömetrin kokoista järveä ja kaikkien Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan toiseksi monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Suomen suurin saari on Sääminginsalo (1 069 km²) Saimaalla. Sitä seuraa toisena Ahvenanmaan pääsaari (685 km²). Suurimmaksi saareksi mainitaan usein Soisalo (1 638 km²), jota ei kuitenkaan maantieteellisesti lasketa saareksi, sillä sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa. Suomen merialueilla ja sisävesillä saaria on yhteensä 179 584.
[muokkaa] Ilmasto
Suomen ilmasto on sen sijainnista johtuen väli-ilmasto. Alueen lämpötilaan vaikuttavat suuresti sen sijainti, lännessä sijaitseva Itämeri ja pohjoisessa virtaava Golf-virta, jotka kohottavat Suomen lämpötilaa hieman korkeammalle verrattuna muihin saman leveysvyöhykkeen alueisiin. Vuotuinen lämpötilan keskiarvo on Lounais-Suomessa +5,0 °C, ja saaristossa yli 6. Keskiarvo laskee kuljettaessa koilliseen.
Lännessä sijaitsevien Skandien ansiosta valtaosa Atlantilta lähtevistä sateista jää föhn-ilmiöstä johtuen Norjaan. Suomeen lännestä tulevat tuulet ovat siis useimmiten kuivia ja sateet lisääntyvät kuljettaessa kohti Kaakkois-Suomea. Sademäärät ovat huipussaan heinä-elokuussa, rannikolle hieman myöhemmin ja kesää lukuun ottamatta sateet ovat epäsäännöllisiä. Kovia tuulia ei Suomessa ole usein ja varsinkin sisämaassa ne ovat harvinaisia. Sisämaan tuulen keskinopeus on 3–4 m/s ja rannikoilla ja merialueilla 5–7 m/s. Pilviset päivät ovat Suomessa yleisempiä kuin selkeät ja talvisin ja syksyisin pilvisyys on jopa 65–85 %.
[muokkaa] Vuodenajat
Suomessa on neljä vuodenaikaa jotka termisen määrityksen mukaan ovat seuraavat.
Talvi: Keskilämpötila on 0 °C:n alapuolella. Suomen talvi on pitkä, kylmä ja pimeä. Pohjoisimmassa Lapissa talvi alkaa tyypillisesti lokakuussa ja kestää noin 200 päivää. Etelämpänä talven alku lykkääntyy marraskuulle ja lounaassa jopa joulukuulle, jossa talvi on yleensä Suomen lyhyin, noin 100 päivää. Lumi on olennainen osa Suomen talvea. Pysyvä lumikerros sataa maahan hieman talven alkamisen jälkeen ja suurimmillaan kinokset ovat maaliskuussa. Korkeimmillaan ollessaan lumen paksuus vaihtelee lounaan 20–30 senttimetristä pohjoisen jopa 90 senttimetriin. Järvet jäätyvät loppuvuodesta ja paksuimmillaan jäät ovat huhtikuussa, jolloin jääkerros on keskimäärin 50–65-senttimetrinen. Talven lämpötilat voivat olla Lapissa ja Itä-Suomessa alimmillaan -45°C – -50°C, muualla Suomessa on leudompaa. Alin Suomessa koskaan mitattu lämpötila on -51.5°C (28. tammikuuta 1999 Kittilän Pokassa).
Kevät: Keskilämpötila nousee 0°C ja +10°C välille ja lumipeite sulaa pois. Kevät on Suomen vuodenajoista lyhin. Se alkaa valtaosassa Suomea huhtikuun aikana, pohjoisimmissa osissa toukokuun alussa ja kestää kuudesta yhdeksään viikkoa.
Kesä: Keskilämpötila kohoaa yli +10°C. Tyypillisesti kesä kestää toukokuun lopusta syyskuun alkuun. Kesäisin napapiirillä ja sen pohjoispuolisilla alueilla esiintyy yöttömäksi yöksi kutsuttu ilmiö, jolloin aurinko ei vuorokauden aikana laske. Korkein Suomessa mitattu lämpötila on 35,9°C, joka mitattiin Turussa vuonna 1914. Yli 25°C:een hellepäiviä on kesän aikana keskimäärin 10. Määrä vaihtelee vuodesta ja maan osasta riippuen.
Syksy: Syksyn aikana keskilämpötila laskee 0°C ja +10°C välille. Syksy alkaa elo-syyskuun lopussa ja kestää talven alkuun loka-marraskuussa. Loppusyksystä maahan sataa ensimmäinen lumikerros, joka todennäköisesti kuitenkin sulaa pois ennen talven alkua.[21]
[muokkaa] Talous
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1996-2006.Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurin piirtein Belgiaa sekä Alankomaita. Ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus – erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää maalle: viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuun ottamatta Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurimmista yrityksistä on huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, minkä vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektoria pidetään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneenä. Vaikka taloutta on yksityistetty viime aikoina, julkisella taloudella on edelleen merkittävä osuus.
Puhelinvalmistaja Nokia on Suomen suurin yritys.Suomen työmarkkinoilla etujärjestöt ovat voimakkaassa asemassa. Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa (TUPO, kolmikanta) työnantajat, työntekijät ja hallitus ovat sopineet työelämän kysymyksien lisäksi muun muassa veroista ja sosiaalipalveluista ja jopa juhlapyhien paikoista. Hallitus vahvistaa työmarkkinajärjestöjen tekemille sopimuksille maan laajuisia yleissitovuuksia. Tämän on nähty olleen maalle hyödyksi sen tuoman vakaan taloudellisen kasvun vuoksi[22], mutta erityisesti viimeaikaisten talouden muutosten myötä mallin on kritisoitu[23] aiheuttavan liikaa työttömyyttä, talouden jäykkyyttä ja muita talouden ongelmia. Suuremman joustavuuden eduista ja haitoista on käyty keskustelua, mutta eduskunta ei ole suunnitellut merkittäviä muutoksia. Lisäksi suhteellisen korkea työttömyys ja lähestyvä väestön ikääntyminen heikentävät Suomen tulevaisuudennäkymiä.
Suomen tärkeimmät kauppakumppanit ovat Saksa (15 % tuonnista ja 11 % viennistä), Venäjä (14 % tuonnista ja 11 % viennistä) ja Ruotsi (11 % tuonnista ja 11 % viennistä)[24]. Kauppa Euroopan unionin sisällä muodostaa noin 60 % koko ulkomaankaupasta.
Pääasialliset vientitavarat
Perusmetalli, kone- ja kulkuneuvoteollisuus 31,1 %
Sähkötekninen teollisuus 28,0 %
Puu- ja paperiteollisuus 20,3 %
Kemian teollisuus 13,3 %
Muut 7,4 %
Pääasialliset tuontitavarat:
Raakaöljy ja raakaöljytuotteet, kemikaalit, kuljetuskalusto, rauta ja teräs, koneet, tekstiilit, viljat
[muokkaa] Matkailu
Kolin kansallispuistoaVuonna 2005 Suomessa tilastoitiin 5 miljoonaa ulkomaalaista kävijää ja 31 miljoonaa kotimaista vähintään yhden yön matkaa. Eniten matkailijoista hyötyi Uusimaa, jonka osuus matkailusta oli vuonna 2002 noin 3.1 miljardia euroa eli 37.6 prosenttia.[25] Kaakkois-Suomen, Lapin, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Ahvenanmaan markkinaosuudet olivat noin 600-400 miljoonaa euroa.
Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyvää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään erityisen paljon eri teemoilla toimivia kesäjuhlia, mm. musiikkifestivaaleja. Etelä-Suomessa merkittävintä vapaa-ajan matkailua ovat laivaristeilyt Ruotsiin ja Viroon Helsingistä ja Turusta. Turun ja Ahvenanmaan välillä sijaitseva Saaristomeri on maailman suurin saaristo saarien määrässä mitattuna. Helsingissä pysähtyy vuodessa noin 260 risteilylaivaa[26] pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistikohteeksi. Lapin ja Kainuun hiihtokeskukset täyttyvät erityisesti uuden vuoden tienoilla venäläisistä turisteista.[27]
[muokkaa] Liikenne
Pääartikkeli: Liikenne Suomessa
Suomen rautatiekartta.
[muokkaa] Tieliikenne
Pääartikkeli: Tienumerointijärjestelmä
Suomen liikenneväylistä vastaa Tieliikennelaitos (entinen Tielaitos). Suomessa käytetään Tienumerointijärjestelmää. Suomessa on 21 valtatietä suurimpien kaupunkien välillä, sekä maanteitä ja paikallisteitä pienempien kuntien välillä. Suomi on myös osa Eurooppatiesopimusta ja Suomessa on muutama Eurooppatie. Väleillä Helsinki–Järvenpää (käytännössä Helsinki–Tampere) sekä Helsinki–Porvoo kulkevat myös moottoritiet M4 ja M7. Autoliikenne teillä on vilkkainta juhannuksen ja joulun aikaan, mutta vilkastuu myös viikonloppujen edellä tai niiden jälkeen, riippuen ajasta ja tapahtumista.
[muokkaa] Rautatieliikenne
Pääartikkeli: Rautatieliikenne Suomessa
Suomen rataverkosta vastaa rautatieviranomaisena toimiva, liikenne- ja viestintäministeriön alainen Ratahallintokeskus. Suomen koko rataverkon pituus on 5 851 km, josta sähköistettyä 2 619 km. Koko verkosta liikennöityä rataa on 5 741 km.[28] Suurin liikennöitsijä rautateillä on valtion liikelaitos nimeltä VR, joka omistaa kaiken raiteilla liikkuvan kaluston, mukaan lukien myös pääkaupunkiseudun lähijunat. Ennen liikennöinnin hoiti Valtion rautatiet. Ratoja on kattavasti koko Etelä-Suomessa sekä Pohjois-Suomessa napapiirille asti. Suomen tavaraliikenteestä kulkee rautateitä pitkin noin 25 %[29].
[muokkaa] Lentoliikenne
Katso myös: Suomen lentoasemat ja -paikat
Helsinki-Vantaan lentokenttäSuomeen lentää noin 20 kansainvälistä lentoyhtiötä. Suomen valtionlentoyhtiö on Finnair (entinen Aero). Finnair operoi lentoja Suomessa muun muassa Helsinkiin, Kuopioon, Tampereelle, Ouluun sekä Rovaniemelle. Suomessa operoi myös yksityinen lentoyhtiö Finncomm Airlines, joka tekee yhteistyötä Finnairin kanssa. Lisäksi Finnairin omistuksessa oleva Aero (Aero Airlines) liikennöi lyhimpiä reittejä Suomessa. Suomessa on 28 lentoasemaa, joista suurin on Vantaalla sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema. Tavaraliikenteen osalta, 14 % Suomen viennistä kulkee lentoteitse[30].
[muokkaa] Laivaliikenne
Meriliikenne on tärkeä osa Suomen ulkomaankauppaa, sillä meriteitse kulkee jopa 90 % maan viennistä ja 70 % tuonnista[31]. Matkustajalaivayhtiöistä suurimmat, jotka liikennöivät Helsinkiin, ovat Viking Line ja virolainen Tallink (johon myös Silja Line nykyään kuuluu). Lisäksi Suomesta liikennöivät muun muassa välillä Vaasa–Uumaja RG Line, välillä Helsinki–Tallinna Eckerö line, sekä välillä Maarianhamina–Tukholma Birka Line. Laivaliikenteestä tekee erittäin suosittua Tax free -myynti, joka tarkoittaa verovapaiden tuotteiden myyntiä. Tämä tekee tuotteista halvempia, kuin "maista" ostetut. Tax Free -myymälöissä myydään lähinnä alkoholituotteita, juotavia, karkkeja sekä leluja.
Suomessa liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva Merenkulkulaitos vastaa vesiliikenteen toimimisen edellytysten täyttymisestä. Sen vastuualuetta ovat väylänpito, merikartoitus, talvimerenkulku, meriliikenteen ohjaus ja meriturvallisuus.
[muokkaa] Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Väestötiedot
vuonna 2005
Ikärakenne 0–14-vuotiaita 17,3 %
15–64-vuotiaita 66,8 %
yli 64-vuotiaita 15,9 %
Mediaani-ikä 40,97 vuotta
Väestönkasvu 0,16 %
Syntyvyys 10,5 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 9,79 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus 3,57 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto 0,89 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote keskiarvo: 78,35 vuotta
miehet: 74,82 vuotta
naiset: 82,02 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä <0,1 %
Lukutaitoisia 100 % väestöstä
Suomessa asuu noin 5,3 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Suurin osa väestöstä elää etelässä, noin 995 000 pääkaupunkiseudulla. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus, joka edelleen keskittää asumista suurimpien kasvukeskusten ympärille. Suomi kaupungistui verrattain myöhään, minkä seurauksena väestörakenteen kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä vuosikymmeniä.
Suomeen muuttaneiden osuus väestöstä on EU-maiden pienimpiä, vaikka se onkin noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Vain noin kaksi prosenttia maassa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten Pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
[muokkaa] Väestöryhmät
Väestö kansalaisuuden mukaan 31.12.2005. Suomen väestöstä oli ulkomaiden kansalaisia 2,17 %.
suomalaiset 97,83 % (5 141 728)
venäläiset 0,47 % (24 621)
virolaiset 0,29 % (15 459)
ruotsalaiset 0,16 % (8 196) [2]
Suomen vähemmistöryhmistä suurimmat ovat suomenruotsalaiset, romanit ja saamelaiset.
[muokkaa] Kielet
Pääartikkeli: Suomen kielipolitiikka
Suomen perustuslain mukaan maan kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi[32]. Suomea puhuu äidinkielenään 91,7 % ja ruotsia 5,5 % väestöstä. Suomi on Viron ja Unkarin ohella yksi kolmesta itsenäisestä valtiosta, jonka valtakieli on suomalais-ugrilainen. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 750:llä) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu perustuslaissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa ainakin 23 kielellä on yli 1 000 puhujaa.
Suomen väestön pääosa on keskittynyt verrattain pienelle alueelle maan pinta-alasta. Kuvassa näkyvällä alueella asuu suomalaisista 62% eli 3 250 786 asukasta. Mukana ovat Etelä-Suomen lääni, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi sekä Satakunta.
[muokkaa] Väestö kielen mukaan
20 suurinta ryhmää 31.12.2005. Suomalainen viittomakieli lisätty 19.12.2006: [33]
Sija Kieli Puhujamäärä Sija Kieli Puhujamäärä
1. suomi 4 819 819 11. suomalainen viittomakieli 5 000
2. ruotsi 289 675 12. vietnam 4 202
3. venäjä 39 653 13. saksa 4 114
4. viro 15 336 14. turkki 3 595
5. englanti 8 928 15. persia 3 165
6. somali 8 593 16. thai 3 033
7. arabia 7 117 17. espanja 2 937
8. kurdi 5 123 18. ranska 2 071
9. albania 5 076 19. saame 1 752
10. kiina 4 613 20. puola 1 445
[muokkaa] Uskonnot
Katso myös: Suomen rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat
Helsingin tuomiokirkko.Suomalaiset ovat arvoiltaan hyvin maallistuneita ja valtaosan arkipäivässä uskonnot eivät ole merkittävässä roolissa. Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. 82,4 %[34] kansasta kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Suomen perustuslaissa ja valtiosäädännössä luterilaisella kirkolla on erityisasema, mutta se ei ole virallinen valtionuskonto ja uskonnonvapaus eli mahdollisuus muiden uskontojen harjoittamiseen on turvattu lailla. Toiseksi suurin kirkkokunta on ortodoksinen kirkko, johon kuuluvia on noin 1,1 %. Väestöstä noin 15 % on uskontokuntiin kuulumattomia[35].
Muut yli tuhannen jäsenen uskonnolliset yhdyskunnat 31. joulukuuta 2005 olivat:
Jehovan todistajat 18 230
Suomen Vapaakirkko 13 553
Katolinen kirkko Suomessa 8 394
Suomen Adventtikirkko 3 998
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko 3 278
Suomen Helluntaikirkko 1 817
Suomen baptistiyhdyskunta 1 531
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta 1 327
Helsinki Islam Keskus 1 189
Helsingin juutalainen seurakunta 1 056
[muokkaa] Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennalta ehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (25 % perheistä valitsee rahan[36]. Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
[muokkaa] Suurimpia kaupunkeja
Katso myös: Luettelo Suomen kaupungeista
Sija Kaupunki Asukasluku Sija Kaupunki Asukasluku
1. Helsinki 562 570 11. Lappeenranta 59 077
2. Espoo 232 634 12. Rovaniemi 57 835
3. Tampere 206 171 13. Joensuu 57 779
4. Vantaa 189 442 14. Vaasa 57 266
5. Turku 174 906 15. Kotka 54 860
6. Oulu 130 105 16. Hämeenlinna 47 351
7. Lahti 100 049 17. Porvoo 46 985
8. Kuopio 90 812 18. Mikkeli 46 514
9. Jyväskylä 84 482 19. Hyvinkää 43 843
10. Pori 76 149 20. Järvenpää 37 519
[muokkaa] Koulutus
Pääartikkeli: Koulutus Suomessa
Helsingin yliopiston päärakennus.Suomessa on lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7–16-vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä tyypillisesti yhdeksänvuotisen peruskoulun. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio ja ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä 2–4 vuotta. Kunnat hallitsevat alueensa peruskouluja, lukioita ja osaa ammattikouluista.
Korkeakoulujärjestelmä jakautuu yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin samaan tapaan kuin Saksassa. Yliopistojen tehtävänä on omien alojensa ylin opetus ja tutkimus. Ammatillisesti suuntautunutta koulutusta annetaan lisäksi ammattikorkeakouluissa, jotka ovat kuntien ja yksityisten säätiöiden omistamia. Korkeakoulujen rahoitus määräytyy opetusministeriön kanssa tehdyillä tulossopimuksilla, joissa määritetään korkeakoulun tutkintotavoitteet. Tutkimusta korkeakoulut tekevät pääasiassa Suomen akatemian ja Teknologian kehittämiskeskuksen myöntämällä rahoituksella. Korkeakoulujärjestelmä on hajautettu alueellisesti, jotta voitaisiin taata koulutuksen tasa-arvoinen saanti maan eri osissa.
Korkeakoulujen opetuskieli on pääasiallisesti suomi, mutta ruotsinkielisen väestönosan tarpeisiin järjestetään myös ruotsinkielistä yliopisto- ja ammattikorkeakoulutusta. Kansainvälistymisen myötä käytännössä kaikki korkeakoulut tarjoavat opetusta myös vierailla kielillä, pääasiassa englanniksi. Henkilökuntaa on opiskelijaa kohti kansainvälisesti vähän. Opetus on ilmaista yliopistotasolle saakka, ja lisäksi opiskelijat saavat opintotukena opintorahaa, asumistukea sekä valtion takaamaa lainaa. Korkeakoulututkinnon suorittavien osuus ikäluokasta on kansainvälisesti katsoen korkea. Pääasiallisena tutkintona yliopistoissa on maisterin tai ylempi korkeakoulututkinto, ammattikorkeakouluissa puolestaan ammattikorkeakoulututkinto, joka rinnastetaan useimmissa yhteyksissä alempaan korkeakoulututkintoon. Keskeytysprosentit vaihtelevat voimakkaasti aloittain. Yleisintä keskeyttäminen on yliopistoissa humanistisella ja luonnontieteellisellä alalla, ammattikorkeakouluissa puolestaan tekniikan alalla. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen vie keskimäärin 5,1 vuotta tehollista työaikaa, mutta opiskelijoiden työnteko pidentää opintoihin kuluvaa kokonaisaikaa.[37]
Suurin osa peruskoulun käyneistä suomalaisista osaa hyvin englannin kieltä ja hieman ruotsia. Suomea ja ruotsia opetetaan kaikille suomalaisille äidinkielenä tai vieraana kielenä. Lisäksi saksaa on opiskeltu lukioissa melko yleisesti. Suomen 15-vuotiaiden koululaisten saamien pisteiden keskiarvot olivat Hongkongin, Japanin ja Etelä-Korean ohella yksiä korkeimmista eräässä PISA-tutkimuksessa. Suomalaisten menestystä PISA-kokeissa on selitetty kansallisella vuonna 1996 käynnistetyllä luonnontieteet ja matematiikka -ohjelmalla (LUMA), heikoimpienkin koululaisten hyvillä suorituksilla ja tasa-arvoisuudella koulutuksessa perheen sosioekonomisesta taustasta huolimatta.[38] Suomalaisista yliopistoista kansainvälisissä vertailuissa parhaiten on menestynyt Helsingin yliopisto, joka erään arvion mukaan on maailman 76. paras yliopisto.[39]
Vuosittain yli 40 % Suomen työvoimasta osallistuu epämuodolliseen työhön liittyvään koulutukseen tai harjoitteluun. Tämä vastaa monia teollisuusmaita kuten Tanska ja Yhdysvallat.
[muokkaa] Kulttuuri
Savusauna Enonkoskella. Saunominen on merkittävä alkuperäisväestön perinteen muoto.Laajassa mielessä Suomi on ollut lähes koko historiansa ajan läntisen sivistyksen piirissä. Kulttuuriin on keskeisesti vaikuttanut läntinen kristillinen perinne katolisessa ja protestanttisessa muodossaan.
Suomalainen kulttuuri sai vanhastaan vaikutteita varsinkin Saksasta sekä Ruotsista, jonka osa Suomi oli noin 700 vuotta. Itä-Suomen ja Karjalan alueille tuli jo varhain vaikutusta myös venäläis-ortodoksiselta kulttuurialueelta. Myöhemmin suomalaiseen kulttuuriin on vaikuttanut voimakkaasti amerikkalainen ja ylikansallinen populaarikulttuuri. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja luonnonläheisyydellä.
Suomalaisessa kulttuurissa on ollut jakoja maantieteellisesti ja väestöryhmittäin, mutta kulttuurit ovat sittemmin voimakkaasti sulautuneet. Esimerkiksi alueittaiset murre-erot ovat edelleen havaittavissa. Vähemmistöt ylläpitävät omia kulttuurisia piirteitään, huomattavina saamelaisten, romanien ja suomenruotsalaisten alakulttuurit. Koska maan kaupungistuminen on myöhäistä perua, suurella osalla suomalaista on sidos maaseutuun ja syrjäisiin asuinkeskuksiin. Suurempiin asutuskeskuksiin muuttaneet suomalaiset esimerkiksi viettävät usein vapaa-aikaa maaseudulla, erityisesti vesistöjen äärellä.
[muokkaa] Viestimet
Katso myös: Luettelo Suomen sanomalehdistä, luettelo Suomessa näkyvistä televisiokanavista
Suomessa toimii noin 200 uutislehteä ja 320 aikakausilehteä, sekä useita televisio- ja radiokanavia.[40] Suomen luetuin päivälehti on Helsingin Sanomat, jonka levikki vuonna 2005 oli 430 785. Lehdellä on keskimäärin 1 058 000 lukijaa. Helsingin Sanomien julkaisija SanomaWSOY on pohjoismaiden johtava viestintäkonserni, jonka muita Suomessa julkaisemia sanomalehtiä ovat Ilta-Sanomat ja Taloussanomat. Toinen Suomen journalismin merkittävimmistä tekijöistä, Alma Media, julkaisee yli 30 sanomalehteä, mukaan lukien Aamulehti, Iltalehti ja Kauppalehti.
Suomen katsotuin kaupallinen televisiokanava on vuonna 1957 perustettu, nykyisin ruotsalaisen Nordic Broadcastingin omistuksessa oleva MTV3. Suomessa, kuten monissa Euroopan maissa, television käyttö on maksullista. Laskutuksen hoitaa Viestintävirasto, ja televisiomaksut käytetään valtiollisen viestintäyhtiö Yleisradion toiminnan kustantamiseen. Suomen kuunnelluin radiokanava on Yleisradion tuottama Radio Suomi, joka koostuu 20 maakuntaradiosta sekä valtakunnallista ohjelmaa lähettävästä kanavatoimituksesta. Suosituin kaupallinen radiokanava on pääosin Alma Median omistama Radio Nova.
[muokkaa] Kirjallisuus
Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Aleksis KiviSuomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulta lähtien, 1800-luvulle asti tosin lähinnä vain virsiä ja muuta uskonnollista kirjallisuutta sekä lakitekstejä. Maan kansallisrunoilija on Johan Ludvig Runeberg, jonka tunnetuin teos on Vänrikki Stoolin tarinat. Suomen kansalliseepoksen Kalevalan koonnut Elias Lönnrot eli kuitenkin 1800-luvulla, ja aloitti näihin aikoihin suomenkielisen kirjallisuuden perinteen kokoamalla kirjan karjalaisista kansallislauluista. Suomenkielisen romaanikirjallisuuden perustaja oli Aleksis Kivi vuonna 1870 ilmestyneellä Seitsemällä veljeksellään. Häntä seurasivat muun muassa Juhani Aho ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin huomionsa keskittänyt Minna Canth. Lyriikan puolella Eino Leino kehitti kalevalaisvaikutteista, kansallisromanttista tyyliä. F. E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939 etenkin maaseutuväestön kuvauksistaan.
Ruotsinkielisessä runoudessa vuosisadan alkupuolen modernistit, kuten Edith Södergran ja Elmer Diktonius saavuttivat kansainvälistäkin huomiota. Suomenkielinen lyriikka siirtyi modernismiin sotien jälkeen tärkeimpinä niminään muun muassa Paavo Haavikko ja myöhemmin Pentti Saarikoski. Väinö Linna kuvasi kansakunnan kohtalonvuosia uusista näkökulmista romaaneissaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat muun muassa humoristit Arto Paasilinna, Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes. Myös historialliset romaanit ovat Suomessa suosittu tyylilaji, jota edustavat esimerkiksi Kaari Utrio ja Laila Hirvisaari (ent. Hietamies).
[muokkaa] Musiikki
Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibelius.Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu, jonka on säveltänyt Fredrik Pacius. Sama sävel on käytössä myös Viron ja Namibian kansallislaulussa. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka suomalaisille tunnetuin sävellys on Finlandia. Suomea on kutsuttu "taidemusiikin suurvallaksi", koska toisen maailmansodan jälkeen rakennetun musiikkiopisto- ja konservatorio-järjestelmän avulla Suomesta on tullut väkilukuun suhteutettuna suuri määrä maailmanluokan kapellimestareita kuten Esa-Pekka Salonen, Osmo Vänskä ja Mikko Franck; oopperalaulajia kuten Karita Mattila, Soile Isokoski, Martti Talvela ja Matti Salminen, Olli Mustosen ja Pekka Kuusiston kaltaisia solisteja ja säveltäjiä kuten Einojuhani Rautavaara, Magnus Lindberg ja Kaija Saariaho.
Taidemusiikin juuret Suomessa eivät ole niin syvät kuin esimerkiksi Keski-Euroopan maissa ja renessanssin ja barokin ajalta ei tunneta suomalaisia säveltäjiä. Musiikkielämä alkoi syntyä vasta wieniläisklassismin lopulla: muun muassa Turun Soitannollinen Seura -seura perustettiin vuonna 1790. Tämän aikakauden merkittävin säveltäjä oli Bernhard Henrik Crusell. Varhaisromantiikan ajan keskeinen vaikuttaja oli nykyisin "Suomen musiikin isäksi" nimitetty saksalaissyntyinen Fredrik Pacius, joka toimi Helsingin yliopistossa musiikinopettajana. 1800-luvun puolesta välistä aina toiseen maailmansotaan asti keskeinen Suomen taidemusiikin tyylisuunta oli myöhäisromantiikka ja etenkin kansallisromantiikka, jonka keulahahmo oli Jean Sibelius. Kansainvälisestikin laajalti tunnetun Sibeliuksen vaikutus Suomen musiikkielämään oli mittava. Ensimmäiset suomalaiset modernistit, muun muassa impressionismista ja ekspressionismista vaikutteita saaneet Väinö Raitio (1891–1945) ja Aarre Merikanto ilmaantuivat musiikkielämään jo 1920-luvulla, mutta heidän modernisminsa ei kuitenkaan horjuttanut romantiikan valta-asemaa.
J.L.Runeberg, Suomen kansallisrunoilija ja Maamme-laulun kirjoittaja.1950-luvulla modernismi rantautui Suomeen toden teolla niin sanotun modernismin toisen aallon myötä, jossa siirryttiin jo 12-säveljärjestelmään ja muihin uusiin sävellystekniikoihin. Ensimmäisiä suomalaisia kaksitoistasäveljärjestelmää käyttäneitä säveltäjiä oli Erik Bergman. 1950-luvulla käytettiin myös sarjallisuutta ja sointi- ja kenttätekniikoita. 1970-luvulla alkoi suomalaisen oopperan renessanssi Aulis Sallisen ja Joonas Kokkosen sointimaailmaltaan perinteisten, niin sanottujen karvalakkioopperoiden myötä, mutta toisaalta nuoret säveltäjät ja muusikot toivat eurooppalaista radikaalia modernismia Suomeen muun muassa Korvat auki -yhdistyksen piirissä. Monet näistä 1970-luvun nuorista radikaaleista, kuten Kaija Saariaho, Magnus Lindberg ja Esa-Pekka Salonen ovat nousseet kansainväliseen kuuluisuuteen 1980- ja 1990-lukujen aikana. Jean Sibelius on Suomen kuuluisin säveltäjä.
Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Suomalaiset rock-yhtyeet ovat tavoitelleet ulkomaisen yleisön suosiota 1970-luvulta lähtien, mutta esimerkiksi Wigwamin saamat myönteiset arvostelut eivät johtaneet läpimurtoon. Ensimmäinen ulkomailla lyhytaikaista menestystä saanut yhtye oli Hanoi Rocks, joka oli 1980-luvun glam rockin edellä kävijöitä maailmalla. 1990-luvun lopulta alkaen suomalainen populaarimusiikki on saanut laajempaa menestystä ulkomailla. Konemusiikkiyhtyeistä Bomfunk MC's teki yhden singlehitin Euroopassa ja Darude kaksi. Rockyhtye The Rasmus sekä raskaan rockin yhtyeet HIM, Nightwish, Children of Bodom ja Stratovarius julkaisivat menestyneitä albumeita. HIM myi jopa kultaa USA:ssa. Folk/etno-yhtye Värttinä on sekin menestynyt ulkomailla maailmanmusiikkigenressä. Suomen menestys Eurovision laulukilpailuissa on ollut pääosin huonoa, mutta vuonna 2006 Lordi voitti kisat kappaleellaan Hard Rock Hallelujah tehden uuden piste-ennätyksen, 292 pistettä. Kisoissa Suomi myös vahvisti julkisuuskuvaansa raskaan rockin maana.
[muokkaa] Elokuva
Pääartikkeli: Suomalainen elokuva
Suomalainen elokuva syntyi 1900-luvun alkupuoliskolla pian itse elokuvan keksimisen jälkeen. Ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva oli Salaviinanpolttajat, joka julkaistiin vuonna 1907. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen kuitenkin tyrehdytti suomalaisen elokuvateollisuuden väliaikaisesti. Sodan jälkeen elokuva koki Suomessa nousukauden kun Erkki Karu perusti elokuvayhtiö Suomi-Filmin (entinen Suomen Biografi) vuonna 1919. Ensimmäinen ulkomaillakin esitetty suomalaiselokuva on vuonna 1922 valmistunut Anna-Liisa, jota esitettiin myös Ruotsissa. Ãänielokuva löi itsensä läpi maailmalla 1920-luvun loppupuoliskolla ja ensimmäinen täysin suomalaisvoimin valmistunut äänielokuva Tukkipojan morsian valmistui 1931.[41] Vuonna 1933, Suomi-Filmistä lähtenyt Karu perusti uuden elokuvayhtiön Suomen Filmiteollisuuden. SF:n alkuaikoina julkaisemia elokuvia olivat muun muassa Meidän poikamme ilmassa ja Pohjalaisia ja 1936 yritys kohosi tuotantoluvuissaan samalle tasolle siihen asti Suomen elokuva-alaa yksin hallinneen Suomi-Filmin kanssa. Ajan tunnettuja näyttelijöitä olivat muun muassa Ansa Ikonen ja Tauno Palo, jotka säilyttivät suosionsa aina 1950-luvulle asti.
Toinen maailmansota vuosina 1939–1944 pysäytti jälleen suomalaisen elokuvan kehityksen. Suuremmat yhtiöt onnistuivat tuottamaan muutamia elokuvia kuten SF:n Kaikki rakastavat, Kulkurin valssi ja Suomisen perhe. Sodan jälkeen tilanne kuitenkin alkoi parantua ja kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen valmistui Väinö Linnan romaaniin perustuva elokuva Tuntematon sotilas. 1955 julkaistun elokuvan ohjasi Edvin Laine ja se on edelleen kaikkien aikojen katsotuin elokuva Suomen elokuvateattereissa. Tuntematon sotilas keräsi suosiota myös ulkomailla.
Tunnettuja suomalaisia elokuvantekijöitä ovat muun muassa näyttelijä ja käsikirjoittaja Spede Pasanen, jonka suosituimpia luomuksia on muun muassa Uuno Turhapuro -elokuvasarja, sekä kansainvälistäkin suosiota kerännyt elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki. Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä on maailmanlaajuisesti menestyneimpiä, ellei jopa menestynein kotimainen elokuva. Kansainväliseen levitykseen on päässyt myös vuonna 2006 julkaistu suomalais-kiinalaisena yhteistyönä valmistunut Jadesoturi, joka julkaistiin Suomen lisäksi myös Kiinassa. Suomalaisista näyttelijöistä on maailmanlaajuisesti parhaiten menestynyt Matti Pellonpää, joka palkittiin muun muassa Berliinin elokuvajuhlilla 1993 parhaana eurooppalaisena näyttelijänä Aki Kaurismäen elokuvasta Boheemielämää.
[muokkaa] Valokuvaus
Pääartikkeli: Suomalainen valokuva
Tammikuussa 1840 varhaisia valokuvia esiteltiin suomalaisille. Henrik Cajander kuvasi 3. 11. 1842 Turussa ensimmäisen suomalaisen dagerrotyypin. Pian Henrik Rehnströmin kaltaiset ammattilaiset kiertelivät eri paikkakunnilla. 1850-luvulla jo kaikissa suurimmissa kaupungeissa toimi valokuvaajia. Yleisempää merkitystä valokuvaus sai 1860-luvulla, jolloin etenkin muotokuvia ja kaupunkikuvia voitiin alkaa monistaa. 1880-luvulla painopiste siirtyi ateljeesta luontoon. Tehdasvalmisteiset materiaalit ja helposti liikuteltavat kamerat pystyivät vastaamaan nousevan kansallisuusliikkeen herättämään kotimaisen kuvaston kysyntään. Huippu koettiin 1890-luvun alussa, kun Daniel Nyblin, Vivi Richter, K. E. Ståhlberg ja I. K. Inha kuvasivat laajat maisemasarjat. Maisemasta tuli suomalaisen valokuvauksen keskeisalue. Inhan klassinen kuvateos Suomi kuvissa painettiin vielä Wienissä, mutta pian suomalaiset kirjapainot aloittivat painamalla monistettujen valokuvien tuotannon.
I. K. Inha: Päijänne,1913-1914. Suomen valokuvataiteen museo.1800-luvun lopulla valokuvaus oli vakiinnuttanut paikkansa myös maantieteen, kansatieteen ja tähtitieteen käytössä. Perinteentutkimuksen piirissä etenkin Samuli Paulaharjun ja Sakari Pälsin kuvatuotannolla on pysyvä arvonsa. Sanomalehtien kuvankäyttö kehittyi hitaasti, mutta vuonna 1921 Suomen Kuvalehden käyttöön tullut syväpainokone aloitti varsinaisen kuvajournalismin. Niin lehdillä kuin kuvakirjoillakin oli suuri kysyntä. Valokuvaus ankkuroitui kansalaisyhteiskuntaan monin sitein.
Maailmansotien välisen ajan kuvaajia olivat mm. Vilho Setälä, Eino Mäkinen, Heikki Aho ja Björn Soldan. Sekä talvi-, että jatkosodasta reportaaseja tehneillä TK-kuvaajilla oli jo käytössään pienkamerat ja jonkin verran myös värifilmiä. Sodan jälkeinen valokuvamateriaalien pula rajoitti valokuvien käytön minimiin. 1950-luvulla valokuvataide miellettiin omaksi, usein kameraseuroissa vaalituksi erilliseksi alueekseen. Johtavia valokuvaajia olivat Matti A. Pitkänen, Pauli Huovila, Matti Poutvaara, Salme Simanainen sekä Otso ja Matti Pietinen. Suomalaisen taideteollisuuden menestys toi työtilaisuuksia ja korkealaatuisen kuvaston. Keskeisiä kuvajournalisteja ovat Caj Bremer ja Seppo Saves. 1960-luvun alku ja 1970-luku oli sosiaalisesti kantaaottavan dokumentarismin leimaama. Matti Saanio, Ismo Hölttö ja Mikko Savolainen avasivat silmät syrjäseutujen oloille. Valokuvataiteesta tuli aktiivinen osa kuvataiteita 1980-luvulta lähtien. Nykytaiteessa valokuvaa käyttävien tekijöiden ja yleisön lukumäärä on moninkertaistunut, kenttä kansainvälistynyt ja valokuvaus on digitalisoituneessa kulttuurissa, osana uutta mediaa saanut 2000-luvun alkua leimanneita ilmenemismuotoja ja toimintatapoja.
Tampere on yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Kuvattu Hämeenkadulta.
[muokkaa] Kuvataide
Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muassa Valtion taidemuseoon kuuluvat Ateneumin taidemuseo, nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti toimivia ovat esimerkiksi Eija-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Ville Ritola (johtaa) ja Paavo Nurmi 1928 kesäolympialaisissa
[muokkaa] Urheilu
Pääartikkeli: Suomen urheilu
Suomalaiset pitävät itseään urheilukansana,[42] ja monien muiden vastaitsenäistyneiden kansojen tavoin suomalaiset muodostivat erityisesti 1900-luvun alussa kansallista identiteettiään urheilusaavutusten avulla.[43] Lauri "Tahko" Pihkala kehittämä pesäpallo oli suosittu urheilulaji, mutta sen paikan seuratuimpana urheilulajina on sittemmin ottanut jääkiekko.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola olivat aikansa parhaimpia juoksijoita. Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita yhdeksällä kultaisella olympiamitalillaan. Yksi kuuluisimmista suomalaisista juoksijoista on Lasse Viren, joka menestyi kolmissa olympialaisissa 5 000 ja 10 000 metrin matkoilla.
Nykyisin suomalaiset menestyvät yleisurheilun sijaan esimerkiksi mäkihypyssä ja muissa talviurheilulajeissa (jääkiekko, curling) sekä autourheilussa. Näissä menestyneimpiä ovat olleet mäkihyppääjä Matti Nykänen, formulakuski Mika Häkkinen, jääkiekkoilijat Jari Kurri, Teemu Selänne ja Saku Koivu sekä ralliautoilijat Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen ja Marcus Grönholm.
Suomen tasavalta eli Suomi (ruots. Republiken Finland, Finland) on valtio Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Se rajautuu idässä Venäjään, pohjoisessa Norjaan ja lännessä Ruotsiin; neljäs naapurimaa Viro sijaitsee Suomenlahden eteläpuolella. Ahvenanmaa on demilitarisoitu autonominen maakunta, joka kuuluu Suomeen.
Historiansa aikana Suomi on ollut keskiajalta 1800-luvun alkuun Ruotsin osa ja noin sadan vuoden ajan autonominen osa Venäjää, ennen itsenäistymistään vuonna 1917. Tärkeitä tapahtumia itsenäisyyden kaudella ovat olleet sisällissota, toinen maailmansota, teollistuminen Neuvostoliiton etupiirissä, 90-luvun alun lama ja Euroopan unionin jäsenyys.
Suomi on harvaan asuttu ja sen 5,3 miljoonaa asukasta[1] keskittyvät eteläisiin osiin. Pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta sen ilmasto kuvataan lauhkeaksi. Maan perustuslaki määrittelee kansalliskieliksi suomen (vuonna 2005 puhujia 91,64 prosenttia väestöstä) ja ruotsin (puhujia 5,50 prosenttia)[2] ja valtiokirkoiksi evankelis-luterilaisen kirkon (jäseniä 83,1 prosenttia) ja ortodoksisen kirkon (jäseniä 1,1 prosenttia). Suomi arvioidaan inhimillisen kehityksen indeksillä yhdennelletoista[3] ja bruttokansantuotteella[3] kahdennelletoista sijalle maailmassa. Suomi kuuluu Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin.
Sisällysluettelo [piilota]
1 Nimi
2 Historia
2.1 Esihistoria
2.2 Osana Ruotsia
2.3 Autonomian aika
2.4 Itsenäinen Suomi
3 Hallinto ja politiikka
3.1 Valtion aluehallinto
3.2 Paikallishallinto
3.3 Paikallinen aluehallinto
4 Puolustusvoimat
5 Maantiede ja luonto
5.1 Ilmasto
5.2 Vuodenajat
6 Talous
7 Matkailu
8 Liikenne
8.1 Tieliikenne
8.2 Rautatieliikenne
8.3 Lentoliikenne
8.4 Laivaliikenne
9 Väestö
9.1 Väestöryhmät
9.2 Kielet
9.2.1 Väestö kielen mukaan
9.3 Uskonnot
9.4 Terveys
9.5 Suurimpia kaupunkeja
10 Koulutus
11 Kulttuuri
11.1 Viestimet
11.2 Kirjallisuus
11.3 Musiikki
11.4 Elokuva
11.5 Valokuvaus
11.6 Kuvataide
11.7 Urheilu
12 Viitteet
12.1 Yleisiä huomautuksia
12.2 Lähdeviitteet
13 Lähteet
14 Katso myös
15 Aiheesta muualla
15.1 Hallinto
15.2 Muut
[muokkaa] Nimi
Sanan Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys, ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Suomenlahden pohjukkaa. Vanhastaan sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on arveltu kantabaltin sanaa *zemÄ, josta myös nimi Häme olisi peräisin. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta sanasta, jolloin sen vastine olisi muun muassa latinan homo.[4]
Nykyään nimen Suomi vastineita käytetään itämerensuomalaisten kielten lisäksi saamelaiskielissä, sekä latviassa ja liettuassa.[4] Valtaosassa maailman kieliä maasta käytetään ruotsin ja englannin "Finland"-nimeä vastaavaa sanaa. Tämänkään nimen etymologiasta ei ole varmuutta. Tacituksen antiikin aikana mainitsemat fennit ovat todennäköisimmin viitanneet saamelaisiin. Vuoden 1171 tai 1172 bulla Gravis admodum saattaa olla ensimmäinen lähde, jossa finneillä on tarkoitettu suomalaisia. Termi on Suomen tavoin viitannut aluksi Varsinais-Suomen alueeseen, kuten nimi Fialanda paavi Innocentius III:n kirjeessä vuodelta 1209 ja Finland Egilin saagassa 1200-luvun alkupuoliskolta. Ruotsin vallan ajan alkuvuosina maata alettiin kutsua "Itämaaksi" (ruots. 'Ãsterland'), erotuksena pienemmästä alueesta, Varsinais-Suomesta; tämä nimi esiintyy asiakirjoissa ensi kerran vuonna 1340. Kuitenkin jo 1400-luvulla "Finland" alkoi yleistyä koko maan nimeksi, Suomen muotoutuessa selvemmin omaksi kokonaisuudekseen.[5]
[muokkaa] Historia
Pääartikkeli: Suomen historia
[muokkaa] Esihistoria
Astuvansalmen kalliomaalaukset Etelä-Savossa Suomen esihistorialliselta ajalta ovat Pohjoismaiden laajimmat.Pääartikkeli: Suomen esihistoria. Nykyisten suomalaisten alkuperää käsittelee artikkeli Suomalaisten alkuperä.
Jos Pohjanmaalta esiin kaivetun Karijoen Susiluolan löydöt on tulkittu oikein, Suomessa on asunut neandertalinihmisiä jo paleoliittisella kivikaudella 130 000 vuotta sitten, ennen edellistä jääkautta.[6] Vanhimmat varmat todisteet ihmisasutuksesta Suomen alueella ovat Lahden Ristolasta ja Orimattilasta noin vuodelta 8700 eaa. Väestö saapui etelän ja kaakon suunnasta. Suomen asutus on jatkunut keskeytyksettä jääkauden päättymisestä nykyaikaan. Yleisesti otaksutaan, että suomalais-ugrilaista kieltä on puhuttu Suomen alueella jo kivikaudella, mahdollisesti jopa varhaisimmasta asutusvaiheesta alkaen.[7]. Mesoliittisen kivikauden jälkeen Suomi kuului 5200 eaa. alkaen kampakeramiikan laajaan alueeseen, joka ulottui laajalle alueelle Veikseliltä Uralille. Tämä kulttuuri oli yhden teorian mukaan jo kieleltään suomalais-ugrilainen ja Suomi/Baltia olivat sen läntisin kielialue.[8]. Kivikautisten kulttuurien elämäntapa perustui enimmäkseen metsästykseen ja kalastukseen. Mahdollisesti neoliittisen kivikauden lopulla (noin 3200 - 1500 eaa.) tehtiin silti Suomessakin jo maanviljelys- ja karjanhoitokokeiluja.
Suomen pronssikausi ajoitetaan tavallisesti 1500/1300–500-luvuille ennen ajanlaskun alkua. Pronssin valmistus levisi Suomen alueelle kahdesta suunnasta: länsirannikolle Skandinaviasta yhdessä muun muassa uuden hautaustavan kanssa, ja maan sisä- ja pohjoisosiin idästä. Kaudella maanviljelyn (pääasiassa ehkä kaskiviljelyä) merkitys kasvoi pyyntitalouden rinnalla erityisesti rannikolla, ja se yhdessä karjankasvatuksen kanssa vakiinnutti asumista. Myös raudan valmistus saapui Suomeen sekä idästä että lännestä 500-luvulla eaa. Roomalaisella rautakaudella ja kansainvaellusajalla Itämeren-kauppa vaurastutti Suomen rannikkoalueita. Yhteydet Baltiaan ja ruotsalaisiin vilkastuivat. Viikinkiajalla 800-luvulta lähtien etenkin maan eteläalueiden asutus vahvistui ja ne tulivat vahvemmin ruotsalaisten ja samalla myös kristinuskon vaikutuspiiriin. Itä-Suomessa ja Laatokan alueella rautakautinen maanviljelijäkulttuuri syntyi länttä myöhemmin, ja sen kukoistuskausi sijoittuu ristiretkiajalle 1000–1200-luvuille. Karjalan alueelle kristinusko levisi idästä ja samalla Novgorodin vaikutus kasvoi.
[muokkaa] Osana Ruotsia
Pääartikkeli: Ruotsin vallan aika Suomessa
Länsi-Suomen liittäminen Ruotsiin tapahtui vähitellen. Vahvistuneet Ruotsi ja Novgorod kilpailivat poliittisista, kaupallisista ja uskonnollisista syistä suomalaisten alueesta, ja molemmat valtiot tekivät alueelle useita risti- ja sotaretkiä 1100-luvulta alkaen. Valtioiden välinen raja ja samalla Suomen itäraja määriteltiin ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Kirkko, ruotsalaisten siirtolaisuus, lainsäädäntö ja hallinto – muun muassa verotus, maakuntalaitos ja linnat – liittivät uudet alueet kiinteämmin osaksi Ruotsia. Vuonna 1362 Suomi sai myös oikeuden osallistua Ruotsin kuninkaanvaaliin. Keskiajalla Suomeen syntyivät eurooppalainen sääty-yhteiskunta, kaupunkilaitos ja katolinen kirkko-organisaatio: keskiaika oli maalle taloudellinen ja kulttuurinen nousukausi.
Suomenlinnan rakentaminen Helsingin edustalle oli yksi niistä toimista, joilla Ruotsi yritti lujittaa Suomen puolustusta hattujen sodan jälkeen.1300-luvun lopulta 1500-luvulle Suomi oli Ruotsin mukana osa Kalmarin unionia, joka hajosi Kustaa Vaasan johdolla. Hänen valtakaudellaan Ruotsiin syntyi vahva keskusvaltio, joka loi perustan maan 1600-luvun suurvalta-asemalle. Uskonpuhdistuksessa katolinen uskonto vaihdettiin Martin Lutherin oppeihin, mikä antoi alkusysäyksen myös suomen kirjakielen kehittämiselle. Suurvalta-aikana Ruotsi onnistui laajentamaan Tanskaa, Puolaa ja Venäjää vastaan käydyissä sodissa alueitaan Itämeren ympärillä; tämä toisaalta laski Suomen merkitystä Ruotsin politiikassa, mutta toisaalta maa ei joutunut sataan vuoteen taistelukentäksi.[9] 1600-luvulla Suomi kytkettiinkin hallinnollisesti tiukemmin emämaahan, ja myös suomen kielen asema heikkeni etenkin aateliston keskuudessa.[10] Tästä huolimatta hallintoa myös kehitettiin: Turkuun perustettiin yliopisto ja hovioikeus, ja kaupunkilaitosta uudistettiin ja maahan perustettiin postilaitos Pietari Brahen johdolla.
1700-luvun kuluessa Ruotsin valtapoliittinen asema murentui Suuressa Pohjan sodassa. Narvan taistelussa vuonna 1700 Ruotsi saavutti voiton, mutta seuraavina vuosina Venäjän keisarin Pietari Suuren onnistui rauhassa vallata Ruotsilta Inkerinmaa ja aloittaa uuden pääkaupungin, Pietarin, rakentaminen alueelle. Sota päättyi vasta vuonna 1721, Isonvihan, Suomen vuosia kestäneen venäläismiehityksen jälkeen Uudenkaupungin rauhassa. Hattujen sodassa 1741–1743 Suomea miehitettiin jälleen, ja Ruotsin itäraja siirtyi Kymijoelle. Sodista huolimatta etenkin 1700-luvun jälkipuolisko oli maalle edellisestä vuosisadasta poiketen suhteellisen kehityksen ja vaurastumisen aikaa.
[muokkaa] Autonomian aika
Suomen liittyminen Venäjään muodollistettiin Porvoon valtiopäivillä, jossa myös keisari Aleksanteri I oli paikalla.Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunta
Venäjä hyökkäsi Suomeen vuonna 1808 Ruotsin kieltäydyttyä liittymästä Napoleonin Britannian vastaiseen mannermaasulkemukseen. Sodan tuloksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja maasta tehtiin autonominen suuriruhtinaskunta, joka sai säilyttää Ruotsin vallan aikaisen uskonnon ja perustuslait ja jolla oli Ruotsin valtakaudesta poiketen oma hallinto ja oikeusjärjestelmä. Vallanvaihdosta seurasivat uudistukset: Vanhan Suomen alue liitettiin muuhun Suomeen vuonna 1812, pääkaupunki ja Turun palon jälkeen myös yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin ja maahan perustettiin senaatti ja keskusvirastoja.
1800-luvun jälkipuoliskoa leimasivat kansallinen herääminen, teollistumisen tuoma taloudellinen nousu ja uuden hallitsijan, Aleksanteri II:n myötä syntynyt vapaamielinen ilmapiiri. 1860-luvulla valtiopäivät alkoivat jälleen kokoontua useiden kymmenien vuosien tauon jälkeen.[11] Samana vuosikymmenenä maahan avattiin ensimmäinen rautatie sekä ensimmäinen liikepankki ja elinkeinojen vapautuminen alkoi – näitä uudistuksia edelsivät oma rahayksikkö, omat postimerkit ja ensimmäinen lennätinlinja. Keskeinen osa maan teollistumisessa oli sahateollisuudella, jonka osuus kokonaistuotannosta 1900-luvun toisella vuosikymmenellä oli 35 prosenttia.[12] Taloudellista kehitystä seurasivat Suomen taiteen kultakausi, naisten aseman kohentuminen ja suomenkielisen kirjallisuuden nousu. Tänä aikana syntyi myös käsitys Suomesta Venäjästä erillisenä valtiona, joka yhdessä Venäjällä 1860-luvulta levinneen nationalismin kanssa purkautui 1800-luvun lopussa sortokausiksi.[13] Ensimmäisen sortokauden päätti vuoden 1905 suurlakko, jonka jälkeen maahan saatiin yleinen äänioikeus – samoihin aikoihin myös puoluejärjestelmä alkoi syntyä.
[muokkaa] Itsenäinen Suomi
Pääartikkeli: Itsenäinen Suomen tasavalta
Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
Syy: huonotasoinen, monin paikoin epätietosanakirjamainen osio
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917 (tuolloin vietetään Suomen itsenäisyyspäivää) ja Neuvosto-Venäjä (vuodesta 1922 lähtien Neuvostoliitto) tunnusti maan itsenäisyyden 31. joulukuuta.
Pian itsenäistymisen jälkeen syttyi Suomen sisällissota. Suomalaiset äänestivät porvarienemmistöisen hallituksen, mutta Suomessa ei ollut yleisesti tunnustettuja poliisivoimia. Vladimir Leninin tukema ja sosiaalidemokraattien johtama vasemmisto aseisti "punaiset" turvallisuusjoukot, joihin liittyi osa Venäjän miehitysarmeijaa. Oikeisto aseisti "valkoiset" turvallisuusjoukot, jotka saivat tukea Ruotsilta ja Saksalta. Punaiset valtasivat pääkaupunki Helsingin, minkä seurauksena Suomen senaatti siirrettiin valkoisten hallitsemaan Vaasaan.
Katkerien taisteluiden, kymmenientuhansien kaatuneiden sekä puolin ja toisin harjoitetun julman terrorin jälkeen katkera sota päättyi lopulta toukokuussa 1918 C.G.E. Mannerheimin johtaessa valkoiset voitokkaasti Helsinkiin. Porvarillinen hallitusmuoto laadittiin. Itsenäistymisen jälkeisinä vuosina myös joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan ensin talvisodassa puolustavana osapuolena, sitten jatkosodassa hyökkäävänä osapuolena, sekä viimeiseksi aiempaa aseveljeään Saksaa vastaan Lapin sodassa. Suomi joutui luovuttamaan alueitaan Neuvostoliitolle, mutta säilytti itsenäisyytensä. Suomi ei joutunut Varsovan liittoon, mutta allekirjoitti YYA-sopimuksen, jolla Neuvostoliitto piti Suomea sotilaallisena ja muuna etupiirinään vuoteen 1992 asti. Neuvostoliitto antoi Suomelle luvan liittyä Pohjoismaiden neuvostoon vuonna 1955.
Ensimmäiset sodan jälkeiset vuodet Suomi vastaanotti Yhdysvalloilta suuret määrät salaista kehitysapua Suomen demokratian turvaamiseksi.[14] Suomen jo ennen sotia voimakkaasti kasvanut teollisuus kehittyi etenkin sotakorvausten maksamisen pakottamana. Seurasi kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkkaista, mutta ajoittain epävakaata. Kaupunkien suunnittelu keskittyi pääasiassa nopeaan rakentamiseen. Huomattava osa vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Urho Kekkonen oli pitkään presidenttinä, vuodesta 1956 vuoteen 1982.
Neuvostoliitolla oli hyvin suuri vaikutus Suomen sekä ulko- että jonkin verran myös sisäpolitiikkaan[15][16]. Itsesensuuri oli voimakasta Neuvostoliittoon liittyvissä asioissa, ja tiedotusvälineitä ohjattiin usein. Maassa oli varsin vähän kritiikkiä tai objektiivista keskustelua kommunismista tai Neuvostoliitosta näiden vuosien aikana[17][18]. Itsesensuuri ilmiönä sai nimen suomettuminen saksalaisessa lehdistössä. Siitä huolimatta Suomi säilytti varsin demokraattisen hallituksen ja markkinatalouden.
1980-luvulla aloitettu rahamarkkinoiden säännöstelyn purku ja sitä seurannut holtiton lainoitus sekä Neuvostoliiton hajoaminen vaikuttivat siihen, että Suomi joutui 1990-luvun alussa taloudelliseen kriisiin, mistä seurasi talouden romahdus ja 1990-luvun lama. Yrityksien kaatuminen johti suurtyöttömyyteen ja yhteiskunnan rahoitusongelmiin, jotka heijastuivat koko vuosikymmeneen.
Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995, on lähestynyt NATOa, ja liittyi euroalueeseen 1998.
[muokkaa] Hallinto ja politiikka
Suomen eduskunta kokoontuu eduskuntatalolla.Pääartikkelit: Suomen politiikka ja Suomen hallinto
Suomen valtiolippu.Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Yleensä Euroopan unionia koskevia asioita hoitaa pääministeri.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Pääministeri valitaan puolueiden välisissä hallitusneuvotteluissa ja pääministeri nimittää hallitukseen yleensä noin tusinan muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan valta kuuluu Suomessa kansalle ja korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomessa ei ole perustuslaillista tuomioistuinta, vaan eduskunnan perustuslakivaliokunta valvoo valmistavien lakien perustuslain mukaisuutta.
Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Suurimmat puolueet ovat lähes tasavahvat Suomen Keskusta, Kansallinen Kokoomus ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Tulopolitiikassa Suomessa on käytössä ns. kolmikanta, jossa tulonjaosta ja työehdoista sovitaan työmarkkinajärjestöjen ja valtion kesken. Neuvoa antavia kansanäänestyksiä on järjestetty vain kaksi Suomen historiassa: kieltolain kumoamisesta ja Euroopan unionin jäsenyydestä.
Suomen oikeusjärjestelmä on jaettu tuomioistuimiin ja hallinto-oikeuksiin. Tuomioistuimet käsittelevät siviili- ja rikosjuttuja. Hallinto-oikeudet käsittelevät julkisen hallinnon asioita. Korkeimmat oikeusasteet ovat korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
[muokkaa] Valtion aluehallinto
Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen pääpiirteittäinen kartta.Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnolliseen maakuntaan.
Etelä-Suomen lääni
Itä-Suomen lääni
Lapin lääni
Länsi-Suomen lääni
Oulun lääni
Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä, laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
[muokkaa] Paikallishallinto
Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on vuoden 2007 alusta 416. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassaoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakautumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kokoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
[muokkaa] Paikallinen aluehallinto
Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Maakunnat toteuttavat kunnallinen itsehallinnon alueellisella tasolla. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue- ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu, että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaan kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
[muokkaa] Puolustusvoimat
Suomalaisia taistelujoukkojaPääartikkeli: Suomen puolustusvoimat
Suomen puolustusvoimat jaetaan kolmeen haaraan: maavoimiin, merivoimiin ja ilmavoimiin. Sisäasiainministeriön alainen Rajavartiolaitos ei kuulu Puolustusvoimiin, mutta voidaan liittää siihen sodan aikana. Suomen puolustusvoimien komentaja on tällä hetkellä amiraali Juhani Kaskeala.
Suomessa on voimassa yleinen asevelvollisuus miehille ja naisilla on oikeus värväytyä vapaaehtoisena. Asevelvollisuuden voi täyttää varusmiespalveluksena tai siviilipalveluksena. Varusmiespalvelun suorittavien osuus on Suomessa yksi maailman korkeimmista. Vastuu asepalveluksen järjestämisestä on Puolustusvoimilla, jonka reserviin koulutetaan miehiä asevelvollisuuden avulla, joka alkaa sen vuoden alusta, jolloin mies täyttää 18 vuotta, ja päättyy sen vuoden lopussa, kun mies täyttää 60 vuotta. Vastuu siviilipalveluksen järjestämisestä on työministeriöllä. Vuosittain noin 2 500 henkilöä ei valitse aseellista palvelusta. Suomen puolustusvoimien henkilöstön koko on noin 16 500, joista 8 700 on ammattisotilaita. Valmiustilassa on noin 34 000 asepuvullista ja reservin koko on noin 350 000.
Amnesty International katsoo Suomen siviilipalvelusajan olevan rangaistuksenomainen ja pitää siksi totaalikieltäytyjiä mielipidevankeina.[19] Suomi ei ole allekirjoittanut maamiinoja kieltävää Ottawan sopimusta, mikä Suomen Rauhanliiton mukaan "murentaa kansainvälistä humanitääristä oikeutta". [20]. Suomi suunnittelee sen ratifioimista vuoteen 2012 mennessä.
[muokkaa] Maantiede ja luonto
Kesäinen Suomi satelliittikuvassa.Pääartikkelit: Suomen maantiede ja Suomen luonto
Suomen pinta-alasta noin 250 000 neliökilometriä, eli noin 75 prosenttia on metsien peittämää. Tämä on useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon ja Suomi onkin maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Sen metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 metriin merenpinnasta. Maan eteläosa on tasaista, mutta Keski-Suomessa maasto muuttuu kumpuilevaksi. Nykyiset Itä-Suomen vaarat ja Lapin tunturit ovat jäänne muinoin Itä-Karjalasta Lappiin ulottuneesta Karelidien vuoristosta. Käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomessa sijaitsee maailman korkein soraharju, Pyynikin harju, joka kohoaa 160 metrin korkeuteen merenpinnasta ja 80 metriä läheisen Näsijärven pinnasta. Valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi valittu harju sijaitsee Tampereen kaupungin keskustan tuntumassa.
Suomessa on poikkeuksellisen paljon järviä. Yhteensä maassa lasketaan olevan 187 888 yli 500 neliömetrin kokoista järveä ja kaikkien Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan toiseksi monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Suomen suurin saari on Sääminginsalo (1 069 km²) Saimaalla. Sitä seuraa toisena Ahvenanmaan pääsaari (685 km²). Suurimmaksi saareksi mainitaan usein Soisalo (1 638 km²), jota ei kuitenkaan maantieteellisesti lasketa saareksi, sillä sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa. Suomen merialueilla ja sisävesillä saaria on yhteensä 179 584.
[muokkaa] Ilmasto
Suomen ilmasto on sen sijainnista johtuen väli-ilmasto. Alueen lämpötilaan vaikuttavat suuresti sen sijainti, lännessä sijaitseva Itämeri ja pohjoisessa virtaava Golf-virta, jotka kohottavat Suomen lämpötilaa hieman korkeammalle verrattuna muihin saman leveysvyöhykkeen alueisiin. Vuotuinen lämpötilan keskiarvo on Lounais-Suomessa +5,0 °C, ja saaristossa yli 6. Keskiarvo laskee kuljettaessa koilliseen.
Lännessä sijaitsevien Skandien ansiosta valtaosa Atlantilta lähtevistä sateista jää föhn-ilmiöstä johtuen Norjaan. Suomeen lännestä tulevat tuulet ovat siis useimmiten kuivia ja sateet lisääntyvät kuljettaessa kohti Kaakkois-Suomea. Sademäärät ovat huipussaan heinä-elokuussa, rannikolle hieman myöhemmin ja kesää lukuun ottamatta sateet ovat epäsäännöllisiä. Kovia tuulia ei Suomessa ole usein ja varsinkin sisämaassa ne ovat harvinaisia. Sisämaan tuulen keskinopeus on 3–4 m/s ja rannikoilla ja merialueilla 5–7 m/s. Pilviset päivät ovat Suomessa yleisempiä kuin selkeät ja talvisin ja syksyisin pilvisyys on jopa 65–85 %.
[muokkaa] Vuodenajat
Suomessa on neljä vuodenaikaa jotka termisen määrityksen mukaan ovat seuraavat.
Talvi: Keskilämpötila on 0 °C:n alapuolella. Suomen talvi on pitkä, kylmä ja pimeä. Pohjoisimmassa Lapissa talvi alkaa tyypillisesti lokakuussa ja kestää noin 200 päivää. Etelämpänä talven alku lykkääntyy marraskuulle ja lounaassa jopa joulukuulle, jossa talvi on yleensä Suomen lyhyin, noin 100 päivää. Lumi on olennainen osa Suomen talvea. Pysyvä lumikerros sataa maahan hieman talven alkamisen jälkeen ja suurimmillaan kinokset ovat maaliskuussa. Korkeimmillaan ollessaan lumen paksuus vaihtelee lounaan 20–30 senttimetristä pohjoisen jopa 90 senttimetriin. Järvet jäätyvät loppuvuodesta ja paksuimmillaan jäät ovat huhtikuussa, jolloin jääkerros on keskimäärin 50–65-senttimetrinen. Talven lämpötilat voivat olla Lapissa ja Itä-Suomessa alimmillaan -45°C – -50°C, muualla Suomessa on leudompaa. Alin Suomessa koskaan mitattu lämpötila on -51.5°C (28. tammikuuta 1999 Kittilän Pokassa).
Kevät: Keskilämpötila nousee 0°C ja +10°C välille ja lumipeite sulaa pois. Kevät on Suomen vuodenajoista lyhin. Se alkaa valtaosassa Suomea huhtikuun aikana, pohjoisimmissa osissa toukokuun alussa ja kestää kuudesta yhdeksään viikkoa.
Kesä: Keskilämpötila kohoaa yli +10°C. Tyypillisesti kesä kestää toukokuun lopusta syyskuun alkuun. Kesäisin napapiirillä ja sen pohjoispuolisilla alueilla esiintyy yöttömäksi yöksi kutsuttu ilmiö, jolloin aurinko ei vuorokauden aikana laske. Korkein Suomessa mitattu lämpötila on 35,9°C, joka mitattiin Turussa vuonna 1914. Yli 25°C:een hellepäiviä on kesän aikana keskimäärin 10. Määrä vaihtelee vuodesta ja maan osasta riippuen.
Syksy: Syksyn aikana keskilämpötila laskee 0°C ja +10°C välille. Syksy alkaa elo-syyskuun lopussa ja kestää talven alkuun loka-marraskuussa. Loppusyksystä maahan sataa ensimmäinen lumikerros, joka todennäköisesti kuitenkin sulaa pois ennen talven alkua.[21]
[muokkaa] Talous
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1996-2006.Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurin piirtein Belgiaa sekä Alankomaita. Ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus – erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää maalle: viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuun ottamatta Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurimmista yrityksistä on huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, minkä vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektoria pidetään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneenä. Vaikka taloutta on yksityistetty viime aikoina, julkisella taloudella on edelleen merkittävä osuus.
Puhelinvalmistaja Nokia on Suomen suurin yritys.Suomen työmarkkinoilla etujärjestöt ovat voimakkaassa asemassa. Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa (TUPO, kolmikanta) työnantajat, työntekijät ja hallitus ovat sopineet työelämän kysymyksien lisäksi muun muassa veroista ja sosiaalipalveluista ja jopa juhlapyhien paikoista. Hallitus vahvistaa työmarkkinajärjestöjen tekemille sopimuksille maan laajuisia yleissitovuuksia. Tämän on nähty olleen maalle hyödyksi sen tuoman vakaan taloudellisen kasvun vuoksi[22], mutta erityisesti viimeaikaisten talouden muutosten myötä mallin on kritisoitu[23] aiheuttavan liikaa työttömyyttä, talouden jäykkyyttä ja muita talouden ongelmia. Suuremman joustavuuden eduista ja haitoista on käyty keskustelua, mutta eduskunta ei ole suunnitellut merkittäviä muutoksia. Lisäksi suhteellisen korkea työttömyys ja lähestyvä väestön ikääntyminen heikentävät Suomen tulevaisuudennäkymiä.
Suomen tärkeimmät kauppakumppanit ovat Saksa (15 % tuonnista ja 11 % viennistä), Venäjä (14 % tuonnista ja 11 % viennistä) ja Ruotsi (11 % tuonnista ja 11 % viennistä)[24]. Kauppa Euroopan unionin sisällä muodostaa noin 60 % koko ulkomaankaupasta.
Pääasialliset vientitavarat
Perusmetalli, kone- ja kulkuneuvoteollisuus 31,1 %
Sähkötekninen teollisuus 28,0 %
Puu- ja paperiteollisuus 20,3 %
Kemian teollisuus 13,3 %
Muut 7,4 %
Pääasialliset tuontitavarat:
Raakaöljy ja raakaöljytuotteet, kemikaalit, kuljetuskalusto, rauta ja teräs, koneet, tekstiilit, viljat
[muokkaa] Matkailu
Kolin kansallispuistoaVuonna 2005 Suomessa tilastoitiin 5 miljoonaa ulkomaalaista kävijää ja 31 miljoonaa kotimaista vähintään yhden yön matkaa. Eniten matkailijoista hyötyi Uusimaa, jonka osuus matkailusta oli vuonna 2002 noin 3.1 miljardia euroa eli 37.6 prosenttia.[25] Kaakkois-Suomen, Lapin, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Ahvenanmaan markkinaosuudet olivat noin 600-400 miljoonaa euroa.
Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyvää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään erityisen paljon eri teemoilla toimivia kesäjuhlia, mm. musiikkifestivaaleja. Etelä-Suomessa merkittävintä vapaa-ajan matkailua ovat laivaristeilyt Ruotsiin ja Viroon Helsingistä ja Turusta. Turun ja Ahvenanmaan välillä sijaitseva Saaristomeri on maailman suurin saaristo saarien määrässä mitattuna. Helsingissä pysähtyy vuodessa noin 260 risteilylaivaa[26] pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistikohteeksi. Lapin ja Kainuun hiihtokeskukset täyttyvät erityisesti uuden vuoden tienoilla venäläisistä turisteista.[27]
[muokkaa] Liikenne
Pääartikkeli: Liikenne Suomessa
Suomen rautatiekartta.
[muokkaa] Tieliikenne
Pääartikkeli: Tienumerointijärjestelmä
Suomen liikenneväylistä vastaa Tieliikennelaitos (entinen Tielaitos). Suomessa käytetään Tienumerointijärjestelmää. Suomessa on 21 valtatietä suurimpien kaupunkien välillä, sekä maanteitä ja paikallisteitä pienempien kuntien välillä. Suomi on myös osa Eurooppatiesopimusta ja Suomessa on muutama Eurooppatie. Väleillä Helsinki–Järvenpää (käytännössä Helsinki–Tampere) sekä Helsinki–Porvoo kulkevat myös moottoritiet M4 ja M7. Autoliikenne teillä on vilkkainta juhannuksen ja joulun aikaan, mutta vilkastuu myös viikonloppujen edellä tai niiden jälkeen, riippuen ajasta ja tapahtumista.
[muokkaa] Rautatieliikenne
Pääartikkeli: Rautatieliikenne Suomessa
Suomen rataverkosta vastaa rautatieviranomaisena toimiva, liikenne- ja viestintäministeriön alainen Ratahallintokeskus. Suomen koko rataverkon pituus on 5 851 km, josta sähköistettyä 2 619 km. Koko verkosta liikennöityä rataa on 5 741 km.[28] Suurin liikennöitsijä rautateillä on valtion liikelaitos nimeltä VR, joka omistaa kaiken raiteilla liikkuvan kaluston, mukaan lukien myös pääkaupunkiseudun lähijunat. Ennen liikennöinnin hoiti Valtion rautatiet. Ratoja on kattavasti koko Etelä-Suomessa sekä Pohjois-Suomessa napapiirille asti. Suomen tavaraliikenteestä kulkee rautateitä pitkin noin 25 %[29].
[muokkaa] Lentoliikenne
Katso myös: Suomen lentoasemat ja -paikat
Helsinki-Vantaan lentokenttäSuomeen lentää noin 20 kansainvälistä lentoyhtiötä. Suomen valtionlentoyhtiö on Finnair (entinen Aero). Finnair operoi lentoja Suomessa muun muassa Helsinkiin, Kuopioon, Tampereelle, Ouluun sekä Rovaniemelle. Suomessa operoi myös yksityinen lentoyhtiö Finncomm Airlines, joka tekee yhteistyötä Finnairin kanssa. Lisäksi Finnairin omistuksessa oleva Aero (Aero Airlines) liikennöi lyhimpiä reittejä Suomessa. Suomessa on 28 lentoasemaa, joista suurin on Vantaalla sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema. Tavaraliikenteen osalta, 14 % Suomen viennistä kulkee lentoteitse[30].
[muokkaa] Laivaliikenne
Meriliikenne on tärkeä osa Suomen ulkomaankauppaa, sillä meriteitse kulkee jopa 90 % maan viennistä ja 70 % tuonnista[31]. Matkustajalaivayhtiöistä suurimmat, jotka liikennöivät Helsinkiin, ovat Viking Line ja virolainen Tallink (johon myös Silja Line nykyään kuuluu). Lisäksi Suomesta liikennöivät muun muassa välillä Vaasa–Uumaja RG Line, välillä Helsinki–Tallinna Eckerö line, sekä välillä Maarianhamina–Tukholma Birka Line. Laivaliikenteestä tekee erittäin suosittua Tax free -myynti, joka tarkoittaa verovapaiden tuotteiden myyntiä. Tämä tekee tuotteista halvempia, kuin "maista" ostetut. Tax Free -myymälöissä myydään lähinnä alkoholituotteita, juotavia, karkkeja sekä leluja.
Suomessa liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva Merenkulkulaitos vastaa vesiliikenteen toimimisen edellytysten täyttymisestä. Sen vastuualuetta ovat väylänpito, merikartoitus, talvimerenkulku, meriliikenteen ohjaus ja meriturvallisuus.
[muokkaa] Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Väestötiedot
vuonna 2005
Ikärakenne 0–14-vuotiaita 17,3 %
15–64-vuotiaita 66,8 %
yli 64-vuotiaita 15,9 %
Mediaani-ikä 40,97 vuotta
Väestönkasvu 0,16 %
Syntyvyys 10,5 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 9,79 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus 3,57 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto 0,89 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote keskiarvo: 78,35 vuotta
miehet: 74,82 vuotta
naiset: 82,02 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä <0,1 %
Lukutaitoisia 100 % väestöstä
Suomessa asuu noin 5,3 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Suurin osa väestöstä elää etelässä, noin 995 000 pääkaupunkiseudulla. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus, joka edelleen keskittää asumista suurimpien kasvukeskusten ympärille. Suomi kaupungistui verrattain myöhään, minkä seurauksena väestörakenteen kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä vuosikymmeniä.
Suomeen muuttaneiden osuus väestöstä on EU-maiden pienimpiä, vaikka se onkin noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Vain noin kaksi prosenttia maassa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten Pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
[muokkaa] Väestöryhmät
Väestö kansalaisuuden mukaan 31.12.2005. Suomen väestöstä oli ulkomaiden kansalaisia 2,17 %.
suomalaiset 97,83 % (5 141 728)
venäläiset 0,47 % (24 621)
virolaiset 0,29 % (15 459)
ruotsalaiset 0,16 % (8 196) [2]
Suomen vähemmistöryhmistä suurimmat ovat suomenruotsalaiset, romanit ja saamelaiset.
[muokkaa] Kielet
Pääartikkeli: Suomen kielipolitiikka
Suomen perustuslain mukaan maan kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi[32]. Suomea puhuu äidinkielenään 91,7 % ja ruotsia 5,5 % väestöstä. Suomi on Viron ja Unkarin ohella yksi kolmesta itsenäisestä valtiosta, jonka valtakieli on suomalais-ugrilainen. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 750:llä) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu perustuslaissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa ainakin 23 kielellä on yli 1 000 puhujaa.
Suomen väestön pääosa on keskittynyt verrattain pienelle alueelle maan pinta-alasta. Kuvassa näkyvällä alueella asuu suomalaisista 62% eli 3 250 786 asukasta. Mukana ovat Etelä-Suomen lääni, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi sekä Satakunta.
[muokkaa] Väestö kielen mukaan
20 suurinta ryhmää 31.12.2005. Suomalainen viittomakieli lisätty 19.12.2006: [33]
Sija Kieli Puhujamäärä Sija Kieli Puhujamäärä
1. suomi 4 819 819 11. suomalainen viittomakieli 5 000
2. ruotsi 289 675 12. vietnam 4 202
3. venäjä 39 653 13. saksa 4 114
4. viro 15 336 14. turkki 3 595
5. englanti 8 928 15. persia 3 165
6. somali 8 593 16. thai 3 033
7. arabia 7 117 17. espanja 2 937
8. kurdi 5 123 18. ranska 2 071
9. albania 5 076 19. saame 1 752
10. kiina 4 613 20. puola 1 445
[muokkaa] Uskonnot
Katso myös: Suomen rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat
Helsingin tuomiokirkko.Suomalaiset ovat arvoiltaan hyvin maallistuneita ja valtaosan arkipäivässä uskonnot eivät ole merkittävässä roolissa. Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. 82,4 %[34] kansasta kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Suomen perustuslaissa ja valtiosäädännössä luterilaisella kirkolla on erityisasema, mutta se ei ole virallinen valtionuskonto ja uskonnonvapaus eli mahdollisuus muiden uskontojen harjoittamiseen on turvattu lailla. Toiseksi suurin kirkkokunta on ortodoksinen kirkko, johon kuuluvia on noin 1,1 %. Väestöstä noin 15 % on uskontokuntiin kuulumattomia[35].
Muut yli tuhannen jäsenen uskonnolliset yhdyskunnat 31. joulukuuta 2005 olivat:
Jehovan todistajat 18 230
Suomen Vapaakirkko 13 553
Katolinen kirkko Suomessa 8 394
Suomen Adventtikirkko 3 998
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko 3 278
Suomen Helluntaikirkko 1 817
Suomen baptistiyhdyskunta 1 531
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta 1 327
Helsinki Islam Keskus 1 189
Helsingin juutalainen seurakunta 1 056
[muokkaa] Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennalta ehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (25 % perheistä valitsee rahan[36]. Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
[muokkaa] Suurimpia kaupunkeja
Katso myös: Luettelo Suomen kaupungeista
Sija Kaupunki Asukasluku Sija Kaupunki Asukasluku
1. Helsinki 562 570 11. Lappeenranta 59 077
2. Espoo 232 634 12. Rovaniemi 57 835
3. Tampere 206 171 13. Joensuu 57 779
4. Vantaa 189 442 14. Vaasa 57 266
5. Turku 174 906 15. Kotka 54 860
6. Oulu 130 105 16. Hämeenlinna 47 351
7. Lahti 100 049 17. Porvoo 46 985
8. Kuopio 90 812 18. Mikkeli 46 514
9. Jyväskylä 84 482 19. Hyvinkää 43 843
10. Pori 76 149 20. Järvenpää 37 519
[muokkaa] Koulutus
Pääartikkeli: Koulutus Suomessa
Helsingin yliopiston päärakennus.Suomessa on lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7–16-vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä tyypillisesti yhdeksänvuotisen peruskoulun. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio ja ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä 2–4 vuotta. Kunnat hallitsevat alueensa peruskouluja, lukioita ja osaa ammattikouluista.
Korkeakoulujärjestelmä jakautuu yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin samaan tapaan kuin Saksassa. Yliopistojen tehtävänä on omien alojensa ylin opetus ja tutkimus. Ammatillisesti suuntautunutta koulutusta annetaan lisäksi ammattikorkeakouluissa, jotka ovat kuntien ja yksityisten säätiöiden omistamia. Korkeakoulujen rahoitus määräytyy opetusministeriön kanssa tehdyillä tulossopimuksilla, joissa määritetään korkeakoulun tutkintotavoitteet. Tutkimusta korkeakoulut tekevät pääasiassa Suomen akatemian ja Teknologian kehittämiskeskuksen myöntämällä rahoituksella. Korkeakoulujärjestelmä on hajautettu alueellisesti, jotta voitaisiin taata koulutuksen tasa-arvoinen saanti maan eri osissa.
Korkeakoulujen opetuskieli on pääasiallisesti suomi, mutta ruotsinkielisen väestönosan tarpeisiin järjestetään myös ruotsinkielistä yliopisto- ja ammattikorkeakoulutusta. Kansainvälistymisen myötä käytännössä kaikki korkeakoulut tarjoavat opetusta myös vierailla kielillä, pääasiassa englanniksi. Henkilökuntaa on opiskelijaa kohti kansainvälisesti vähän. Opetus on ilmaista yliopistotasolle saakka, ja lisäksi opiskelijat saavat opintotukena opintorahaa, asumistukea sekä valtion takaamaa lainaa. Korkeakoulututkinnon suorittavien osuus ikäluokasta on kansainvälisesti katsoen korkea. Pääasiallisena tutkintona yliopistoissa on maisterin tai ylempi korkeakoulututkinto, ammattikorkeakouluissa puolestaan ammattikorkeakoulututkinto, joka rinnastetaan useimmissa yhteyksissä alempaan korkeakoulututkintoon. Keskeytysprosentit vaihtelevat voimakkaasti aloittain. Yleisintä keskeyttäminen on yliopistoissa humanistisella ja luonnontieteellisellä alalla, ammattikorkeakouluissa puolestaan tekniikan alalla. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen vie keskimäärin 5,1 vuotta tehollista työaikaa, mutta opiskelijoiden työnteko pidentää opintoihin kuluvaa kokonaisaikaa.[37]
Suurin osa peruskoulun käyneistä suomalaisista osaa hyvin englannin kieltä ja hieman ruotsia. Suomea ja ruotsia opetetaan kaikille suomalaisille äidinkielenä tai vieraana kielenä. Lisäksi saksaa on opiskeltu lukioissa melko yleisesti. Suomen 15-vuotiaiden koululaisten saamien pisteiden keskiarvot olivat Hongkongin, Japanin ja Etelä-Korean ohella yksiä korkeimmista eräässä PISA-tutkimuksessa. Suomalaisten menestystä PISA-kokeissa on selitetty kansallisella vuonna 1996 käynnistetyllä luonnontieteet ja matematiikka -ohjelmalla (LUMA), heikoimpienkin koululaisten hyvillä suorituksilla ja tasa-arvoisuudella koulutuksessa perheen sosioekonomisesta taustasta huolimatta.[38] Suomalaisista yliopistoista kansainvälisissä vertailuissa parhaiten on menestynyt Helsingin yliopisto, joka erään arvion mukaan on maailman 76. paras yliopisto.[39]
Vuosittain yli 40 % Suomen työvoimasta osallistuu epämuodolliseen työhön liittyvään koulutukseen tai harjoitteluun. Tämä vastaa monia teollisuusmaita kuten Tanska ja Yhdysvallat.
[muokkaa] Kulttuuri
Savusauna Enonkoskella. Saunominen on merkittävä alkuperäisväestön perinteen muoto.Laajassa mielessä Suomi on ollut lähes koko historiansa ajan läntisen sivistyksen piirissä. Kulttuuriin on keskeisesti vaikuttanut läntinen kristillinen perinne katolisessa ja protestanttisessa muodossaan.
Suomalainen kulttuuri sai vanhastaan vaikutteita varsinkin Saksasta sekä Ruotsista, jonka osa Suomi oli noin 700 vuotta. Itä-Suomen ja Karjalan alueille tuli jo varhain vaikutusta myös venäläis-ortodoksiselta kulttuurialueelta. Myöhemmin suomalaiseen kulttuuriin on vaikuttanut voimakkaasti amerikkalainen ja ylikansallinen populaarikulttuuri. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja luonnonläheisyydellä.
Suomalaisessa kulttuurissa on ollut jakoja maantieteellisesti ja väestöryhmittäin, mutta kulttuurit ovat sittemmin voimakkaasti sulautuneet. Esimerkiksi alueittaiset murre-erot ovat edelleen havaittavissa. Vähemmistöt ylläpitävät omia kulttuurisia piirteitään, huomattavina saamelaisten, romanien ja suomenruotsalaisten alakulttuurit. Koska maan kaupungistuminen on myöhäistä perua, suurella osalla suomalaista on sidos maaseutuun ja syrjäisiin asuinkeskuksiin. Suurempiin asutuskeskuksiin muuttaneet suomalaiset esimerkiksi viettävät usein vapaa-aikaa maaseudulla, erityisesti vesistöjen äärellä.
[muokkaa] Viestimet
Katso myös: Luettelo Suomen sanomalehdistä, luettelo Suomessa näkyvistä televisiokanavista
Suomessa toimii noin 200 uutislehteä ja 320 aikakausilehteä, sekä useita televisio- ja radiokanavia.[40] Suomen luetuin päivälehti on Helsingin Sanomat, jonka levikki vuonna 2005 oli 430 785. Lehdellä on keskimäärin 1 058 000 lukijaa. Helsingin Sanomien julkaisija SanomaWSOY on pohjoismaiden johtava viestintäkonserni, jonka muita Suomessa julkaisemia sanomalehtiä ovat Ilta-Sanomat ja Taloussanomat. Toinen Suomen journalismin merkittävimmistä tekijöistä, Alma Media, julkaisee yli 30 sanomalehteä, mukaan lukien Aamulehti, Iltalehti ja Kauppalehti.
Suomen katsotuin kaupallinen televisiokanava on vuonna 1957 perustettu, nykyisin ruotsalaisen Nordic Broadcastingin omistuksessa oleva MTV3. Suomessa, kuten monissa Euroopan maissa, television käyttö on maksullista. Laskutuksen hoitaa Viestintävirasto, ja televisiomaksut käytetään valtiollisen viestintäyhtiö Yleisradion toiminnan kustantamiseen. Suomen kuunnelluin radiokanava on Yleisradion tuottama Radio Suomi, joka koostuu 20 maakuntaradiosta sekä valtakunnallista ohjelmaa lähettävästä kanavatoimituksesta. Suosituin kaupallinen radiokanava on pääosin Alma Median omistama Radio Nova.
[muokkaa] Kirjallisuus
Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Aleksis KiviSuomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulta lähtien, 1800-luvulle asti tosin lähinnä vain virsiä ja muuta uskonnollista kirjallisuutta sekä lakitekstejä. Maan kansallisrunoilija on Johan Ludvig Runeberg, jonka tunnetuin teos on Vänrikki Stoolin tarinat. Suomen kansalliseepoksen Kalevalan koonnut Elias Lönnrot eli kuitenkin 1800-luvulla, ja aloitti näihin aikoihin suomenkielisen kirjallisuuden perinteen kokoamalla kirjan karjalaisista kansallislauluista. Suomenkielisen romaanikirjallisuuden perustaja oli Aleksis Kivi vuonna 1870 ilmestyneellä Seitsemällä veljeksellään. Häntä seurasivat muun muassa Juhani Aho ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin huomionsa keskittänyt Minna Canth. Lyriikan puolella Eino Leino kehitti kalevalaisvaikutteista, kansallisromanttista tyyliä. F. E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939 etenkin maaseutuväestön kuvauksistaan.
Ruotsinkielisessä runoudessa vuosisadan alkupuolen modernistit, kuten Edith Södergran ja Elmer Diktonius saavuttivat kansainvälistäkin huomiota. Suomenkielinen lyriikka siirtyi modernismiin sotien jälkeen tärkeimpinä niminään muun muassa Paavo Haavikko ja myöhemmin Pentti Saarikoski. Väinö Linna kuvasi kansakunnan kohtalonvuosia uusista näkökulmista romaaneissaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat muun muassa humoristit Arto Paasilinna, Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes. Myös historialliset romaanit ovat Suomessa suosittu tyylilaji, jota edustavat esimerkiksi Kaari Utrio ja Laila Hirvisaari (ent. Hietamies).
[muokkaa] Musiikki
Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibelius.Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu, jonka on säveltänyt Fredrik Pacius. Sama sävel on käytössä myös Viron ja Namibian kansallislaulussa. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka suomalaisille tunnetuin sävellys on Finlandia. Suomea on kutsuttu "taidemusiikin suurvallaksi", koska toisen maailmansodan jälkeen rakennetun musiikkiopisto- ja konservatorio-järjestelmän avulla Suomesta on tullut väkilukuun suhteutettuna suuri määrä maailmanluokan kapellimestareita kuten Esa-Pekka Salonen, Osmo Vänskä ja Mikko Franck; oopperalaulajia kuten Karita Mattila, Soile Isokoski, Martti Talvela ja Matti Salminen, Olli Mustosen ja Pekka Kuusiston kaltaisia solisteja ja säveltäjiä kuten Einojuhani Rautavaara, Magnus Lindberg ja Kaija Saariaho.
Taidemusiikin juuret Suomessa eivät ole niin syvät kuin esimerkiksi Keski-Euroopan maissa ja renessanssin ja barokin ajalta ei tunneta suomalaisia säveltäjiä. Musiikkielämä alkoi syntyä vasta wieniläisklassismin lopulla: muun muassa Turun Soitannollinen Seura -seura perustettiin vuonna 1790. Tämän aikakauden merkittävin säveltäjä oli Bernhard Henrik Crusell. Varhaisromantiikan ajan keskeinen vaikuttaja oli nykyisin "Suomen musiikin isäksi" nimitetty saksalaissyntyinen Fredrik Pacius, joka toimi Helsingin yliopistossa musiikinopettajana. 1800-luvun puolesta välistä aina toiseen maailmansotaan asti keskeinen Suomen taidemusiikin tyylisuunta oli myöhäisromantiikka ja etenkin kansallisromantiikka, jonka keulahahmo oli Jean Sibelius. Kansainvälisestikin laajalti tunnetun Sibeliuksen vaikutus Suomen musiikkielämään oli mittava. Ensimmäiset suomalaiset modernistit, muun muassa impressionismista ja ekspressionismista vaikutteita saaneet Väinö Raitio (1891–1945) ja Aarre Merikanto ilmaantuivat musiikkielämään jo 1920-luvulla, mutta heidän modernisminsa ei kuitenkaan horjuttanut romantiikan valta-asemaa.
J.L.Runeberg, Suomen kansallisrunoilija ja Maamme-laulun kirjoittaja.1950-luvulla modernismi rantautui Suomeen toden teolla niin sanotun modernismin toisen aallon myötä, jossa siirryttiin jo 12-säveljärjestelmään ja muihin uusiin sävellystekniikoihin. Ensimmäisiä suomalaisia kaksitoistasäveljärjestelmää käyttäneitä säveltäjiä oli Erik Bergman. 1950-luvulla käytettiin myös sarjallisuutta ja sointi- ja kenttätekniikoita. 1970-luvulla alkoi suomalaisen oopperan renessanssi Aulis Sallisen ja Joonas Kokkosen sointimaailmaltaan perinteisten, niin sanottujen karvalakkioopperoiden myötä, mutta toisaalta nuoret säveltäjät ja muusikot toivat eurooppalaista radikaalia modernismia Suomeen muun muassa Korvat auki -yhdistyksen piirissä. Monet näistä 1970-luvun nuorista radikaaleista, kuten Kaija Saariaho, Magnus Lindberg ja Esa-Pekka Salonen ovat nousseet kansainväliseen kuuluisuuteen 1980- ja 1990-lukujen aikana. Jean Sibelius on Suomen kuuluisin säveltäjä.
Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Suomalaiset rock-yhtyeet ovat tavoitelleet ulkomaisen yleisön suosiota 1970-luvulta lähtien, mutta esimerkiksi Wigwamin saamat myönteiset arvostelut eivät johtaneet läpimurtoon. Ensimmäinen ulkomailla lyhytaikaista menestystä saanut yhtye oli Hanoi Rocks, joka oli 1980-luvun glam rockin edellä kävijöitä maailmalla. 1990-luvun lopulta alkaen suomalainen populaarimusiikki on saanut laajempaa menestystä ulkomailla. Konemusiikkiyhtyeistä Bomfunk MC's teki yhden singlehitin Euroopassa ja Darude kaksi. Rockyhtye The Rasmus sekä raskaan rockin yhtyeet HIM, Nightwish, Children of Bodom ja Stratovarius julkaisivat menestyneitä albumeita. HIM myi jopa kultaa USA:ssa. Folk/etno-yhtye Värttinä on sekin menestynyt ulkomailla maailmanmusiikkigenressä. Suomen menestys Eurovision laulukilpailuissa on ollut pääosin huonoa, mutta vuonna 2006 Lordi voitti kisat kappaleellaan Hard Rock Hallelujah tehden uuden piste-ennätyksen, 292 pistettä. Kisoissa Suomi myös vahvisti julkisuuskuvaansa raskaan rockin maana.
[muokkaa] Elokuva
Pääartikkeli: Suomalainen elokuva
Suomalainen elokuva syntyi 1900-luvun alkupuoliskolla pian itse elokuvan keksimisen jälkeen. Ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva oli Salaviinanpolttajat, joka julkaistiin vuonna 1907. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen kuitenkin tyrehdytti suomalaisen elokuvateollisuuden väliaikaisesti. Sodan jälkeen elokuva koki Suomessa nousukauden kun Erkki Karu perusti elokuvayhtiö Suomi-Filmin (entinen Suomen Biografi) vuonna 1919. Ensimmäinen ulkomaillakin esitetty suomalaiselokuva on vuonna 1922 valmistunut Anna-Liisa, jota esitettiin myös Ruotsissa. Ãänielokuva löi itsensä läpi maailmalla 1920-luvun loppupuoliskolla ja ensimmäinen täysin suomalaisvoimin valmistunut äänielokuva Tukkipojan morsian valmistui 1931.[41] Vuonna 1933, Suomi-Filmistä lähtenyt Karu perusti uuden elokuvayhtiön Suomen Filmiteollisuuden. SF:n alkuaikoina julkaisemia elokuvia olivat muun muassa Meidän poikamme ilmassa ja Pohjalaisia ja 1936 yritys kohosi tuotantoluvuissaan samalle tasolle siihen asti Suomen elokuva-alaa yksin hallinneen Suomi-Filmin kanssa. Ajan tunnettuja näyttelijöitä olivat muun muassa Ansa Ikonen ja Tauno Palo, jotka säilyttivät suosionsa aina 1950-luvulle asti.
Toinen maailmansota vuosina 1939–1944 pysäytti jälleen suomalaisen elokuvan kehityksen. Suuremmat yhtiöt onnistuivat tuottamaan muutamia elokuvia kuten SF:n Kaikki rakastavat, Kulkurin valssi ja Suomisen perhe. Sodan jälkeen tilanne kuitenkin alkoi parantua ja kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen valmistui Väinö Linnan romaaniin perustuva elokuva Tuntematon sotilas. 1955 julkaistun elokuvan ohjasi Edvin Laine ja se on edelleen kaikkien aikojen katsotuin elokuva Suomen elokuvateattereissa. Tuntematon sotilas keräsi suosiota myös ulkomailla.
Tunnettuja suomalaisia elokuvantekijöitä ovat muun muassa näyttelijä ja käsikirjoittaja Spede Pasanen, jonka suosituimpia luomuksia on muun muassa Uuno Turhapuro -elokuvasarja, sekä kansainvälistäkin suosiota kerännyt elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki. Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä on maailmanlaajuisesti menestyneimpiä, ellei jopa menestynein kotimainen elokuva. Kansainväliseen levitykseen on päässyt myös vuonna 2006 julkaistu suomalais-kiinalaisena yhteistyönä valmistunut Jadesoturi, joka julkaistiin Suomen lisäksi myös Kiinassa. Suomalaisista näyttelijöistä on maailmanlaajuisesti parhaiten menestynyt Matti Pellonpää, joka palkittiin muun muassa Berliinin elokuvajuhlilla 1993 parhaana eurooppalaisena näyttelijänä Aki Kaurismäen elokuvasta Boheemielämää.
[muokkaa] Valokuvaus
Pääartikkeli: Suomalainen valokuva
Tammikuussa 1840 varhaisia valokuvia esiteltiin suomalaisille. Henrik Cajander kuvasi 3. 11. 1842 Turussa ensimmäisen suomalaisen dagerrotyypin. Pian Henrik Rehnströmin kaltaiset ammattilaiset kiertelivät eri paikkakunnilla. 1850-luvulla jo kaikissa suurimmissa kaupungeissa toimi valokuvaajia. Yleisempää merkitystä valokuvaus sai 1860-luvulla, jolloin etenkin muotokuvia ja kaupunkikuvia voitiin alkaa monistaa. 1880-luvulla painopiste siirtyi ateljeesta luontoon. Tehdasvalmisteiset materiaalit ja helposti liikuteltavat kamerat pystyivät vastaamaan nousevan kansallisuusliikkeen herättämään kotimaisen kuvaston kysyntään. Huippu koettiin 1890-luvun alussa, kun Daniel Nyblin, Vivi Richter, K. E. Ståhlberg ja I. K. Inha kuvasivat laajat maisemasarjat. Maisemasta tuli suomalaisen valokuvauksen keskeisalue. Inhan klassinen kuvateos Suomi kuvissa painettiin vielä Wienissä, mutta pian suomalaiset kirjapainot aloittivat painamalla monistettujen valokuvien tuotannon.
I. K. Inha: Päijänne,1913-1914. Suomen valokuvataiteen museo.1800-luvun lopulla valokuvaus oli vakiinnuttanut paikkansa myös maantieteen, kansatieteen ja tähtitieteen käytössä. Perinteentutkimuksen piirissä etenkin Samuli Paulaharjun ja Sakari Pälsin kuvatuotannolla on pysyvä arvonsa. Sanomalehtien kuvankäyttö kehittyi hitaasti, mutta vuonna 1921 Suomen Kuvalehden käyttöön tullut syväpainokone aloitti varsinaisen kuvajournalismin. Niin lehdillä kuin kuvakirjoillakin oli suuri kysyntä. Valokuvaus ankkuroitui kansalaisyhteiskuntaan monin sitein.
Maailmansotien välisen ajan kuvaajia olivat mm. Vilho Setälä, Eino Mäkinen, Heikki Aho ja Björn Soldan. Sekä talvi-, että jatkosodasta reportaaseja tehneillä TK-kuvaajilla oli jo käytössään pienkamerat ja jonkin verran myös värifilmiä. Sodan jälkeinen valokuvamateriaalien pula rajoitti valokuvien käytön minimiin. 1950-luvulla valokuvataide miellettiin omaksi, usein kameraseuroissa vaalituksi erilliseksi alueekseen. Johtavia valokuvaajia olivat Matti A. Pitkänen, Pauli Huovila, Matti Poutvaara, Salme Simanainen sekä Otso ja Matti Pietinen. Suomalaisen taideteollisuuden menestys toi työtilaisuuksia ja korkealaatuisen kuvaston. Keskeisiä kuvajournalisteja ovat Caj Bremer ja Seppo Saves. 1960-luvun alku ja 1970-luku oli sosiaalisesti kantaaottavan dokumentarismin leimaama. Matti Saanio, Ismo Hölttö ja Mikko Savolainen avasivat silmät syrjäseutujen oloille. Valokuvataiteesta tuli aktiivinen osa kuvataiteita 1980-luvulta lähtien. Nykytaiteessa valokuvaa käyttävien tekijöiden ja yleisön lukumäärä on moninkertaistunut, kenttä kansainvälistynyt ja valokuvaus on digitalisoituneessa kulttuurissa, osana uutta mediaa saanut 2000-luvun alkua leimanneita ilmenemismuotoja ja toimintatapoja.
Tampere on yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Kuvattu Hämeenkadulta.
[muokkaa] Kuvataide
Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muassa Valtion taidemuseoon kuuluvat Ateneumin taidemuseo, nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti toimivia ovat esimerkiksi Eija-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Ville Ritola (johtaa) ja Paavo Nurmi 1928 kesäolympialaisissa
[muokkaa] Urheilu
Pääartikkeli: Suomen urheilu
Suomalaiset pitävät itseään urheilukansana,[42] ja monien muiden vastaitsenäistyneiden kansojen tavoin suomalaiset muodostivat erityisesti 1900-luvun alussa kansallista identiteettiään urheilusaavutusten avulla.[43] Lauri "Tahko" Pihkala kehittämä pesäpallo oli suosittu urheilulaji, mutta sen paikan seuratuimpana urheilulajina on sittemmin ottanut jääkiekko.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola olivat aikansa parhaimpia juoksijoita. Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita yhdeksällä kultaisella olympiamitalillaan. Yksi kuuluisimmista suomalaisista juoksijoista on Lasse Viren, joka menestyi kolmissa olympialaisissa 5 000 ja 10 000 metrin matkoilla.
Nykyisin suomalaiset menestyvät yleisurheilun sijaan esimerkiksi mäkihypyssä ja muissa talviurheilulajeissa (jääkiekko, curling) sekä autourheilussa. Näissä menestyneimpiä ovat olleet mäkihyppääjä Matti Nykänen, formulakuski Mika Häkkinen, jääkiekkoilijat Jari Kurri, Teemu Selänne ja Saku Koivu sekä ralliautoilijat Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen ja Marcus Grönholm.
Suomen tasavalta eli Suomi (ruots. Republiken Finland, Finland) on valtio Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Se rajautuu idässä Venäjään, pohjoisessa Norjaan ja lännessä Ruotsiin; neljäs naapurimaa Viro sijaitsee Suomenlahden eteläpuolella. Ahvenanmaa on demilitarisoitu autonominen maakunta, joka kuuluu Suomeen.
Historiansa aikana Suomi on ollut keskiajalta 1800-luvun alkuun Ruotsin osa ja noin sadan vuoden ajan autonominen osa Venäjää, ennen itsenäistymistään vuonna 1917. Tärkeitä tapahtumia itsenäisyyden kaudella ovat olleet sisällissota, toinen maailmansota, teollistuminen Neuvostoliiton etupiirissä, 90-luvun alun lama ja Euroopan unionin jäsenyys.
Suomi on harvaan asuttu ja sen 5,3 miljoonaa asukasta[1] keskittyvät eteläisiin osiin. Pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta sen ilmasto kuvataan lauhkeaksi. Maan perustuslaki määrittelee kansalliskieliksi suomen (vuonna 2005 puhujia 91,64 prosenttia väestöstä) ja ruotsin (puhujia 5,50 prosenttia)[2] ja valtiokirkoiksi evankelis-luterilaisen kirkon (jäseniä 83,1 prosenttia) ja ortodoksisen kirkon (jäseniä 1,1 prosenttia). Suomi arvioidaan inhimillisen kehityksen indeksillä yhdennelletoista[3] ja bruttokansantuotteella[3] kahdennelletoista sijalle maailmassa. Suomi kuuluu Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin.
Sisällysluettelo [piilota]
1 Nimi
2 Historia
2.1 Esihistoria
2.2 Osana Ruotsia
2.3 Autonomian aika
2.4 Itsenäinen Suomi
3 Hallinto ja politiikka
3.1 Valtion aluehallinto
3.2 Paikallishallinto
3.3 Paikallinen aluehallinto
4 Puolustusvoimat
5 Maantiede ja luonto
5.1 Ilmasto
5.2 Vuodenajat
6 Talous
7 Matkailu
8 Liikenne
8.1 Tieliikenne
8.2 Rautatieliikenne
8.3 Lentoliikenne
8.4 Laivaliikenne
9 Väestö
9.1 Väestöryhmät
9.2 Kielet
9.2.1 Väestö kielen mukaan
9.3 Uskonnot
9.4 Terveys
9.5 Suurimpia kaupunkeja
10 Koulutus
11 Kulttuuri
11.1 Viestimet
11.2 Kirjallisuus
11.3 Musiikki
11.4 Elokuva
11.5 Valokuvaus
11.6 Kuvataide
11.7 Urheilu
12 Viitteet
12.1 Yleisiä huomautuksia
12.2 Lähdeviitteet
13 Lähteet
14 Katso myös
15 Aiheesta muualla
15.1 Hallinto
15.2 Muut
[muokkaa] Nimi
Sanan Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys, ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Suomenlahden pohjukkaa. Vanhastaan sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on arveltu kantabaltin sanaa *zemÄ, josta myös nimi Häme olisi peräisin. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta sanasta, jolloin sen vastine olisi muun muassa latinan homo.[4]
Nykyään nimen Suomi vastineita käytetään itämerensuomalaisten kielten lisäksi saamelaiskielissä, sekä latviassa ja liettuassa.[4] Valtaosassa maailman kieliä maasta käytetään ruotsin ja englannin "Finland"-nimeä vastaavaa sanaa. Tämänkään nimen etymologiasta ei ole varmuutta. Tacituksen antiikin aikana mainitsemat fennit ovat todennäköisimmin viitanneet saamelaisiin. Vuoden 1171 tai 1172 bulla Gravis admodum saattaa olla ensimmäinen lähde, jossa finneillä on tarkoitettu suomalaisia. Termi on Suomen tavoin viitannut aluksi Varsinais-Suomen alueeseen, kuten nimi Fialanda paavi Innocentius III:n kirjeessä vuodelta 1209 ja Finland Egilin saagassa 1200-luvun alkupuoliskolta. Ruotsin vallan ajan alkuvuosina maata alettiin kutsua "Itämaaksi" (ruots. 'Ãsterland'), erotuksena pienemmästä alueesta, Varsinais-Suomesta; tämä nimi esiintyy asiakirjoissa ensi kerran vuonna 1340. Kuitenkin jo 1400-luvulla "Finland" alkoi yleistyä koko maan nimeksi, Suomen muotoutuessa selvemmin omaksi kokonaisuudekseen.[5]
[muokkaa] Historia
Pääartikkeli: Suomen historia
[muokkaa] Esihistoria
Astuvansalmen kalliomaalaukset Etelä-Savossa Suomen esihistorialliselta ajalta ovat Pohjoismaiden laajimmat.Pääartikkeli: Suomen esihistoria. Nykyisten suomalaisten alkuperää käsittelee artikkeli Suomalaisten alkuperä.
Jos Pohjanmaalta esiin kaivetun Karijoen Susiluolan löydöt on tulkittu oikein, Suomessa on asunut neandertalinihmisiä jo paleoliittisella kivikaudella 130 000 vuotta sitten, ennen edellistä jääkautta.[6] Vanhimmat varmat todisteet ihmisasutuksesta Suomen alueella ovat Lahden Ristolasta ja Orimattilasta noin vuodelta 8700 eaa. Väestö saapui etelän ja kaakon suunnasta. Suomen asutus on jatkunut keskeytyksettä jääkauden päättymisestä nykyaikaan. Yleisesti otaksutaan, että suomalais-ugrilaista kieltä on puhuttu Suomen alueella jo kivikaudella, mahdollisesti jopa varhaisimmasta asutusvaiheesta alkaen.[7]. Mesoliittisen kivikauden jälkeen Suomi kuului 5200 eaa. alkaen kampakeramiikan laajaan alueeseen, joka ulottui laajalle alueelle Veikseliltä Uralille. Tämä kulttuuri oli yhden teorian mukaan jo kieleltään suomalais-ugrilainen ja Suomi/Baltia olivat sen läntisin kielialue.[8]. Kivikautisten kulttuurien elämäntapa perustui enimmäkseen metsästykseen ja kalastukseen. Mahdollisesti neoliittisen kivikauden lopulla (noin 3200 - 1500 eaa.) tehtiin silti Suomessakin jo maanviljelys- ja karjanhoitokokeiluja.
Suomen pronssikausi ajoitetaan tavallisesti 1500/1300–500-luvuille ennen ajanlaskun alkua. Pronssin valmistus levisi Suomen alueelle kahdesta suunnasta: länsirannikolle Skandinaviasta yhdessä muun muassa uuden hautaustavan kanssa, ja maan sisä- ja pohjoisosiin idästä. Kaudella maanviljelyn (pääasiassa ehkä kaskiviljelyä) merkitys kasvoi pyyntitalouden rinnalla erityisesti rannikolla, ja se yhdessä karjankasvatuksen kanssa vakiinnutti asumista. Myös raudan valmistus saapui Suomeen sekä idästä että lännestä 500-luvulla eaa. Roomalaisella rautakaudella ja kansainvaellusajalla Itämeren-kauppa vaurastutti Suomen rannikkoalueita. Yhteydet Baltiaan ja ruotsalaisiin vilkastuivat. Viikinkiajalla 800-luvulta lähtien etenkin maan eteläalueiden asutus vahvistui ja ne tulivat vahvemmin ruotsalaisten ja samalla myös kristinuskon vaikutuspiiriin. Itä-Suomessa ja Laatokan alueella rautakautinen maanviljelijäkulttuuri syntyi länttä myöhemmin, ja sen kukoistuskausi sijoittuu ristiretkiajalle 1000–1200-luvuille. Karjalan alueelle kristinusko levisi idästä ja samalla Novgorodin vaikutus kasvoi.
[muokkaa] Osana Ruotsia
Pääartikkeli: Ruotsin vallan aika Suomessa
Länsi-Suomen liittäminen Ruotsiin tapahtui vähitellen. Vahvistuneet Ruotsi ja Novgorod kilpailivat poliittisista, kaupallisista ja uskonnollisista syistä suomalaisten alueesta, ja molemmat valtiot tekivät alueelle useita risti- ja sotaretkiä 1100-luvulta alkaen. Valtioiden välinen raja ja samalla Suomen itäraja määriteltiin ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Kirkko, ruotsalaisten siirtolaisuus, lainsäädäntö ja hallinto – muun muassa verotus, maakuntalaitos ja linnat – liittivät uudet alueet kiinteämmin osaksi Ruotsia. Vuonna 1362 Suomi sai myös oikeuden osallistua Ruotsin kuninkaanvaaliin. Keskiajalla Suomeen syntyivät eurooppalainen sääty-yhteiskunta, kaupunkilaitos ja katolinen kirkko-organisaatio: keskiaika oli maalle taloudellinen ja kulttuurinen nousukausi.
Suomenlinnan rakentaminen Helsingin edustalle oli yksi niistä toimista, joilla Ruotsi yritti lujittaa Suomen puolustusta hattujen sodan jälkeen.1300-luvun lopulta 1500-luvulle Suomi oli Ruotsin mukana osa Kalmarin unionia, joka hajosi Kustaa Vaasan johdolla. Hänen valtakaudellaan Ruotsiin syntyi vahva keskusvaltio, joka loi perustan maan 1600-luvun suurvalta-asemalle. Uskonpuhdistuksessa katolinen uskonto vaihdettiin Martin Lutherin oppeihin, mikä antoi alkusysäyksen myös suomen kirjakielen kehittämiselle. Suurvalta-aikana Ruotsi onnistui laajentamaan Tanskaa, Puolaa ja Venäjää vastaan käydyissä sodissa alueitaan Itämeren ympärillä; tämä toisaalta laski Suomen merkitystä Ruotsin politiikassa, mutta toisaalta maa ei joutunut sataan vuoteen taistelukentäksi.[9] 1600-luvulla Suomi kytkettiinkin hallinnollisesti tiukemmin emämaahan, ja myös suomen kielen asema heikkeni etenkin aateliston keskuudessa.[10] Tästä huolimatta hallintoa myös kehitettiin: Turkuun perustettiin yliopisto ja hovioikeus, ja kaupunkilaitosta uudistettiin ja maahan perustettiin postilaitos Pietari Brahen johdolla.
1700-luvun kuluessa Ruotsin valtapoliittinen asema murentui Suuressa Pohjan sodassa. Narvan taistelussa vuonna 1700 Ruotsi saavutti voiton, mutta seuraavina vuosina Venäjän keisarin Pietari Suuren onnistui rauhassa vallata Ruotsilta Inkerinmaa ja aloittaa uuden pääkaupungin, Pietarin, rakentaminen alueelle. Sota päättyi vasta vuonna 1721, Isonvihan, Suomen vuosia kestäneen venäläismiehityksen jälkeen Uudenkaupungin rauhassa. Hattujen sodassa 1741–1743 Suomea miehitettiin jälleen, ja Ruotsin itäraja siirtyi Kymijoelle. Sodista huolimatta etenkin 1700-luvun jälkipuolisko oli maalle edellisestä vuosisadasta poiketen suhteellisen kehityksen ja vaurastumisen aikaa.
[muokkaa] Autonomian aika
Suomen liittyminen Venäjään muodollistettiin Porvoon valtiopäivillä, jossa myös keisari Aleksanteri I oli paikalla.Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunta
Venäjä hyökkäsi Suomeen vuonna 1808 Ruotsin kieltäydyttyä liittymästä Napoleonin Britannian vastaiseen mannermaasulkemukseen. Sodan tuloksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja maasta tehtiin autonominen suuriruhtinaskunta, joka sai säilyttää Ruotsin vallan aikaisen uskonnon ja perustuslait ja jolla oli Ruotsin valtakaudesta poiketen oma hallinto ja oikeusjärjestelmä. Vallanvaihdosta seurasivat uudistukset: Vanhan Suomen alue liitettiin muuhun Suomeen vuonna 1812, pääkaupunki ja Turun palon jälkeen myös yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin ja maahan perustettiin senaatti ja keskusvirastoja.
1800-luvun jälkipuoliskoa leimasivat kansallinen herääminen, teollistumisen tuoma taloudellinen nousu ja uuden hallitsijan, Aleksanteri II:n myötä syntynyt vapaamielinen ilmapiiri. 1860-luvulla valtiopäivät alkoivat jälleen kokoontua useiden kymmenien vuosien tauon jälkeen.[11] Samana vuosikymmenenä maahan avattiin ensimmäinen rautatie sekä ensimmäinen liikepankki ja elinkeinojen vapautuminen alkoi – näitä uudistuksia edelsivät oma rahayksikkö, omat postimerkit ja ensimmäinen lennätinlinja. Keskeinen osa maan teollistumisessa oli sahateollisuudella, jonka osuus kokonaistuotannosta 1900-luvun toisella vuosikymmenellä oli 35 prosenttia.[12] Taloudellista kehitystä seurasivat Suomen taiteen kultakausi, naisten aseman kohentuminen ja suomenkielisen kirjallisuuden nousu. Tänä aikana syntyi myös käsitys Suomesta Venäjästä erillisenä valtiona, joka yhdessä Venäjällä 1860-luvulta levinneen nationalismin kanssa purkautui 1800-luvun lopussa sortokausiksi.[13] Ensimmäisen sortokauden päätti vuoden 1905 suurlakko, jonka jälkeen maahan saatiin yleinen äänioikeus – samoihin aikoihin myös puoluejärjestelmä alkoi syntyä.
[muokkaa] Itsenäinen Suomi
Pääartikkeli: Itsenäinen Suomen tasavalta
Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
Syy: huonotasoinen, monin paikoin epätietosanakirjamainen osio
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917 (tuolloin vietetään Suomen itsenäisyyspäivää) ja Neuvosto-Venäjä (vuodesta 1922 lähtien Neuvostoliitto) tunnusti maan itsenäisyyden 31. joulukuuta.
Pian itsenäistymisen jälkeen syttyi Suomen sisällissota. Suomalaiset äänestivät porvarienemmistöisen hallituksen, mutta Suomessa ei ollut yleisesti tunnustettuja poliisivoimia. Vladimir Leninin tukema ja sosiaalidemokraattien johtama vasemmisto aseisti "punaiset" turvallisuusjoukot, joihin liittyi osa Venäjän miehitysarmeijaa. Oikeisto aseisti "valkoiset" turvallisuusjoukot, jotka saivat tukea Ruotsilta ja Saksalta. Punaiset valtasivat pääkaupunki Helsingin, minkä seurauksena Suomen senaatti siirrettiin valkoisten hallitsemaan Vaasaan.
Katkerien taisteluiden, kymmenientuhansien kaatuneiden sekä puolin ja toisin harjoitetun julman terrorin jälkeen katkera sota päättyi lopulta toukokuussa 1918 C.G.E. Mannerheimin johtaessa valkoiset voitokkaasti Helsinkiin. Porvarillinen hallitusmuoto laadittiin. Itsenäistymisen jälkeisinä vuosina myös joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan ensin talvisodassa puolustavana osapuolena, sitten jatkosodassa hyökkäävänä osapuolena, sekä viimeiseksi aiempaa aseveljeään Saksaa vastaan Lapin sodassa. Suomi joutui luovuttamaan alueitaan Neuvostoliitolle, mutta säilytti itsenäisyytensä. Suomi ei joutunut Varsovan liittoon, mutta allekirjoitti YYA-sopimuksen, jolla Neuvostoliitto piti Suomea sotilaallisena ja muuna etupiirinään vuoteen 1992 asti. Neuvostoliitto antoi Suomelle luvan liittyä Pohjoismaiden neuvostoon vuonna 1955.
Ensimmäiset sodan jälkeiset vuodet Suomi vastaanotti Yhdysvalloilta suuret määrät salaista kehitysapua Suomen demokratian turvaamiseksi.[14] Suomen jo ennen sotia voimakkaasti kasvanut teollisuus kehittyi etenkin sotakorvausten maksamisen pakottamana. Seurasi kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkkaista, mutta ajoittain epävakaata. Kaupunkien suunnittelu keskittyi pääasiassa nopeaan rakentamiseen. Huomattava osa vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Urho Kekkonen oli pitkään presidenttinä, vuodesta 1956 vuoteen 1982.
Neuvostoliitolla oli hyvin suuri vaikutus Suomen sekä ulko- että jonkin verran myös sisäpolitiikkaan[15][16]. Itsesensuuri oli voimakasta Neuvostoliittoon liittyvissä asioissa, ja tiedotusvälineitä ohjattiin usein. Maassa oli varsin vähän kritiikkiä tai objektiivista keskustelua kommunismista tai Neuvostoliitosta näiden vuosien aikana[17][18]. Itsesensuuri ilmiönä sai nimen suomettuminen saksalaisessa lehdistössä. Siitä huolimatta Suomi säilytti varsin demokraattisen hallituksen ja markkinatalouden.
1980-luvulla aloitettu rahamarkkinoiden säännöstelyn purku ja sitä seurannut holtiton lainoitus sekä Neuvostoliiton hajoaminen vaikuttivat siihen, että Suomi joutui 1990-luvun alussa taloudelliseen kriisiin, mistä seurasi talouden romahdus ja 1990-luvun lama. Yrityksien kaatuminen johti suurtyöttömyyteen ja yhteiskunnan rahoitusongelmiin, jotka heijastuivat koko vuosikymmeneen.
Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995, on lähestynyt NATOa, ja liittyi euroalueeseen 1998.
[muokkaa] Hallinto ja politiikka
Suomen eduskunta kokoontuu eduskuntatalolla.Pääartikkelit: Suomen politiikka ja Suomen hallinto
Suomen valtiolippu.Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Yleensä Euroopan unionia koskevia asioita hoitaa pääministeri.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Pääministeri valitaan puolueiden välisissä hallitusneuvotteluissa ja pääministeri nimittää hallitukseen yleensä noin tusinan muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan valta kuuluu Suomessa kansalle ja korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomessa ei ole perustuslaillista tuomioistuinta, vaan eduskunnan perustuslakivaliokunta valvoo valmistavien lakien perustuslain mukaisuutta.
Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Suurimmat puolueet ovat lähes tasavahvat Suomen Keskusta, Kansallinen Kokoomus ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Tulopolitiikassa Suomessa on käytössä ns. kolmikanta, jossa tulonjaosta ja työehdoista sovitaan työmarkkinajärjestöjen ja valtion kesken. Neuvoa antavia kansanäänestyksiä on järjestetty vain kaksi Suomen historiassa: kieltolain kumoamisesta ja Euroopan unionin jäsenyydestä.
Suomen oikeusjärjestelmä on jaettu tuomioistuimiin ja hallinto-oikeuksiin. Tuomioistuimet käsittelevät siviili- ja rikosjuttuja. Hallinto-oikeudet käsittelevät julkisen hallinnon asioita. Korkeimmat oikeusasteet ovat korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
[muokkaa] Valtion aluehallinto
Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen pääpiirteittäinen kartta.Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnolliseen maakuntaan.
Etelä-Suomen lääni
Itä-Suomen lääni
Lapin lääni
Länsi-Suomen lääni
Oulun lääni
Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä, laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
[muokkaa] Paikallishallinto
Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on vuoden 2007 alusta 416. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassaoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakautumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kokoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
[muokkaa] Paikallinen aluehallinto
Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Maakunnat toteuttavat kunnallinen itsehallinnon alueellisella tasolla. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue- ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu, että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaan kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
[muokkaa] Puolustusvoimat
Suomalaisia taistelujoukkojaPääartikkeli: Suomen puolustusvoimat
Suomen puolustusvoimat jaetaan kolmeen haaraan: maavoimiin, merivoimiin ja ilmavoimiin. Sisäasiainministeriön alainen Rajavartiolaitos ei kuulu Puolustusvoimiin, mutta voidaan liittää siihen sodan aikana. Suomen puolustusvoimien komentaja on tällä hetkellä amiraali Juhani Kaskeala.
Suomessa on voimassa yleinen asevelvollisuus miehille ja naisilla on oikeus värväytyä vapaaehtoisena. Asevelvollisuuden voi täyttää varusmiespalveluksena tai siviilipalveluksena. Varusmiespalvelun suorittavien osuus on Suomessa yksi maailman korkeimmista. Vastuu asepalveluksen järjestämisestä on Puolustusvoimilla, jonka reserviin koulutetaan miehiä asevelvollisuuden avulla, joka alkaa sen vuoden alusta, jolloin mies täyttää 18 vuotta, ja päättyy sen vuoden lopussa, kun mies täyttää 60 vuotta. Vastuu siviilipalveluksen järjestämisestä on työministeriöllä. Vuosittain noin 2 500 henkilöä ei valitse aseellista palvelusta. Suomen puolustusvoimien henkilöstön koko on noin 16 500, joista 8 700 on ammattisotilaita. Valmiustilassa on noin 34 000 asepuvullista ja reservin koko on noin 350 000.
Amnesty International katsoo Suomen siviilipalvelusajan olevan rangaistuksenomainen ja pitää siksi totaalikieltäytyjiä mielipidevankeina.[19] Suomi ei ole allekirjoittanut maamiinoja kieltävää Ottawan sopimusta, mikä Suomen Rauhanliiton mukaan "murentaa kansainvälistä humanitääristä oikeutta". [20]. Suomi suunnittelee sen ratifioimista vuoteen 2012 mennessä.
[muokkaa] Maantiede ja luonto
Kesäinen Suomi satelliittikuvassa.Pääartikkelit: Suomen maantiede ja Suomen luonto
Suomen pinta-alasta noin 250 000 neliökilometriä, eli noin 75 prosenttia on metsien peittämää. Tämä on useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon ja Suomi onkin maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Sen metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 metriin merenpinnasta. Maan eteläosa on tasaista, mutta Keski-Suomessa maasto muuttuu kumpuilevaksi. Nykyiset Itä-Suomen vaarat ja Lapin tunturit ovat jäänne muinoin Itä-Karjalasta Lappiin ulottuneesta Karelidien vuoristosta. Käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomessa sijaitsee maailman korkein soraharju, Pyynikin harju, joka kohoaa 160 metrin korkeuteen merenpinnasta ja 80 metriä läheisen Näsijärven pinnasta. Valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi valittu harju sijaitsee Tampereen kaupungin keskustan tuntumassa.
Suomessa on poikkeuksellisen paljon järviä. Yhteensä maassa lasketaan olevan 187 888 yli 500 neliömetrin kokoista järveä ja kaikkien Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan toiseksi monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Suomen suurin saari on Sääminginsalo (1 069 km²) Saimaalla. Sitä seuraa toisena Ahvenanmaan pääsaari (685 km²). Suurimmaksi saareksi mainitaan usein Soisalo (1 638 km²), jota ei kuitenkaan maantieteellisesti lasketa saareksi, sillä sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa. Suomen merialueilla ja sisävesillä saaria on yhteensä 179 584.
[muokkaa] Ilmasto
Suomen ilmasto on sen sijainnista johtuen väli-ilmasto. Alueen lämpötilaan vaikuttavat suuresti sen sijainti, lännessä sijaitseva Itämeri ja pohjoisessa virtaava Golf-virta, jotka kohottavat Suomen lämpötilaa hieman korkeammalle verrattuna muihin saman leveysvyöhykkeen alueisiin. Vuotuinen lämpötilan keskiarvo on Lounais-Suomessa +5,0 °C, ja saaristossa yli 6. Keskiarvo laskee kuljettaessa koilliseen.
Lännessä sijaitsevien Skandien ansiosta valtaosa Atlantilta lähtevistä sateista jää föhn-ilmiöstä johtuen Norjaan. Suomeen lännestä tulevat tuulet ovat siis useimmiten kuivia ja sateet lisääntyvät kuljettaessa kohti Kaakkois-Suomea. Sademäärät ovat huipussaan heinä-elokuussa, rannikolle hieman myöhemmin ja kesää lukuun ottamatta sateet ovat epäsäännöllisiä. Kovia tuulia ei Suomessa ole usein ja varsinkin sisämaassa ne ovat harvinaisia. Sisämaan tuulen keskinopeus on 3–4 m/s ja rannikoilla ja merialueilla 5–7 m/s. Pilviset päivät ovat Suomessa yleisempiä kuin selkeät ja talvisin ja syksyisin pilvisyys on jopa 65–85 %.
[muokkaa] Vuodenajat
Suomessa on neljä vuodenaikaa jotka termisen määrityksen mukaan ovat seuraavat.
Talvi: Keskilämpötila on 0 °C:n alapuolella. Suomen talvi on pitkä, kylmä ja pimeä. Pohjoisimmassa Lapissa talvi alkaa tyypillisesti lokakuussa ja kestää noin 200 päivää. Etelämpänä talven alku lykkääntyy marraskuulle ja lounaassa jopa joulukuulle, jossa talvi on yleensä Suomen lyhyin, noin 100 päivää. Lumi on olennainen osa Suomen talvea. Pysyvä lumikerros sataa maahan hieman talven alkamisen jälkeen ja suurimmillaan kinokset ovat maaliskuussa. Korkeimmillaan ollessaan lumen paksuus vaihtelee lounaan 20–30 senttimetristä pohjoisen jopa 90 senttimetriin. Järvet jäätyvät loppuvuodesta ja paksuimmillaan jäät ovat huhtikuussa, jolloin jääkerros on keskimäärin 50–65-senttimetrinen. Talven lämpötilat voivat olla Lapissa ja Itä-Suomessa alimmillaan -45°C – -50°C, muualla Suomessa on leudompaa. Alin Suomessa koskaan mitattu lämpötila on -51.5°C (28. tammikuuta 1999 Kittilän Pokassa).
Kevät: Keskilämpötila nousee 0°C ja +10°C välille ja lumipeite sulaa pois. Kevät on Suomen vuodenajoista lyhin. Se alkaa valtaosassa Suomea huhtikuun aikana, pohjoisimmissa osissa toukokuun alussa ja kestää kuudesta yhdeksään viikkoa.
Kesä: Keskilämpötila kohoaa yli +10°C. Tyypillisesti kesä kestää toukokuun lopusta syyskuun alkuun. Kesäisin napapiirillä ja sen pohjoispuolisilla alueilla esiintyy yöttömäksi yöksi kutsuttu ilmiö, jolloin aurinko ei vuorokauden aikana laske. Korkein Suomessa mitattu lämpötila on 35,9°C, joka mitattiin Turussa vuonna 1914. Yli 25°C:een hellepäiviä on kesän aikana keskimäärin 10. Määrä vaihtelee vuodesta ja maan osasta riippuen.
Syksy: Syksyn aikana keskilämpötila laskee 0°C ja +10°C välille. Syksy alkaa elo-syyskuun lopussa ja kestää talven alkuun loka-marraskuussa. Loppusyksystä maahan sataa ensimmäinen lumikerros, joka todennäköisesti kuitenkin sulaa pois ennen talven alkua.[21]
[muokkaa] Talous
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1996-2006.Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurin piirtein Belgiaa sekä Alankomaita. Ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus – erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää maalle: viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuun ottamatta Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurimmista yrityksistä on huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, minkä vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektoria pidetään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneenä. Vaikka taloutta on yksityistetty viime aikoina, julkisella taloudella on edelleen merkittävä osuus.
Puhelinvalmistaja Nokia on Suomen suurin yritys.Suomen työmarkkinoilla etujärjestöt ovat voimakkaassa asemassa. Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa (TUPO, kolmikanta) työnantajat, työntekijät ja hallitus ovat sopineet työelämän kysymyksien lisäksi muun muassa veroista ja sosiaalipalveluista ja jopa juhlapyhien paikoista. Hallitus vahvistaa työmarkkinajärjestöjen tekemille sopimuksille maan laajuisia yleissitovuuksia. Tämän on nähty olleen maalle hyödyksi sen tuoman vakaan taloudellisen kasvun vuoksi[22], mutta erityisesti viimeaikaisten talouden muutosten myötä mallin on kritisoitu[23] aiheuttavan liikaa työttömyyttä, talouden jäykkyyttä ja muita talouden ongelmia. Suuremman joustavuuden eduista ja haitoista on käyty keskustelua, mutta eduskunta ei ole suunnitellut merkittäviä muutoksia. Lisäksi suhteellisen korkea työttömyys ja lähestyvä väestön ikääntyminen heikentävät Suomen tulevaisuudennäkymiä.
Suomen tärkeimmät kauppakumppanit ovat Saksa (15 % tuonnista ja 11 % viennistä), Venäjä (14 % tuonnista ja 11 % viennistä) ja Ruotsi (11 % tuonnista ja 11 % viennistä)[24]. Kauppa Euroopan unionin sisällä muodostaa noin 60 % koko ulkomaankaupasta.
Pääasialliset vientitavarat
Perusmetalli, kone- ja kulkuneuvoteollisuus 31,1 %
Sähkötekninen teollisuus 28,0 %
Puu- ja paperiteollisuus 20,3 %
Kemian teollisuus 13,3 %
Muut 7,4 %
Pääasialliset tuontitavarat:
Raakaöljy ja raakaöljytuotteet, kemikaalit, kuljetuskalusto, rauta ja teräs, koneet, tekstiilit, viljat
[muokkaa] Matkailu
Kolin kansallispuistoaVuonna 2005 Suomessa tilastoitiin 5 miljoonaa ulkomaalaista kävijää ja 31 miljoonaa kotimaista vähintään yhden yön matkaa. Eniten matkailijoista hyötyi Uusimaa, jonka osuus matkailusta oli vuonna 2002 noin 3.1 miljardia euroa eli 37.6 prosenttia.[25] Kaakkois-Suomen, Lapin, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Ahvenanmaan markkinaosuudet olivat noin 600-400 miljoonaa euroa.
Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyvää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään erityisen paljon eri teemoilla toimivia kesäjuhlia, mm. musiikkifestivaaleja. Etelä-Suomessa merkittävintä vapaa-ajan matkailua ovat laivaristeilyt Ruotsiin ja Viroon Helsingistä ja Turusta. Turun ja Ahvenanmaan välillä sijaitseva Saaristomeri on maailman suurin saaristo saarien määrässä mitattuna. Helsingissä pysähtyy vuodessa noin 260 risteilylaivaa[26] pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistikohteeksi. Lapin ja Kainuun hiihtokeskukset täyttyvät erityisesti uuden vuoden tienoilla venäläisistä turisteista.[27]
[muokkaa] Liikenne
Pääartikkeli: Liikenne Suomessa
Suomen rautatiekartta.
[muokkaa] Tieliikenne
Pääartikkeli: Tienumerointijärjestelmä
Suomen liikenneväylistä vastaa Tieliikennelaitos (entinen Tielaitos). Suomessa käytetään Tienumerointijärjestelmää. Suomessa on 21 valtatietä suurimpien kaupunkien välillä, sekä maanteitä ja paikallisteitä pienempien kuntien välillä. Suomi on myös osa Eurooppatiesopimusta ja Suomessa on muutama Eurooppatie. Väleillä Helsinki–Järvenpää (käytännössä Helsinki–Tampere) sekä Helsinki–Porvoo kulkevat myös moottoritiet M4 ja M7. Autoliikenne teillä on vilkkainta juhannuksen ja joulun aikaan, mutta vilkastuu myös viikonloppujen edellä tai niiden jälkeen, riippuen ajasta ja tapahtumista.
[muokkaa] Rautatieliikenne
Pääartikkeli: Rautatieliikenne Suomessa
Suomen rataverkosta vastaa rautatieviranomaisena toimiva, liikenne- ja viestintäministeriön alainen Ratahallintokeskus. Suomen koko rataverkon pituus on 5 851 km, josta sähköistettyä 2 619 km. Koko verkosta liikennöityä rataa on 5 741 km.[28] Suurin liikennöitsijä rautateillä on valtion liikelaitos nimeltä VR, joka omistaa kaiken raiteilla liikkuvan kaluston, mukaan lukien myös pääkaupunkiseudun lähijunat. Ennen liikennöinnin hoiti Valtion rautatiet. Ratoja on kattavasti koko Etelä-Suomessa sekä Pohjois-Suomessa napapiirille asti. Suomen tavaraliikenteestä kulkee rautateitä pitkin noin 25 %[29].
[muokkaa] Lentoliikenne
Katso myös: Suomen lentoasemat ja -paikat
Helsinki-Vantaan lentokenttäSuomeen lentää noin 20 kansainvälistä lentoyhtiötä. Suomen valtionlentoyhtiö on Finnair (entinen Aero). Finnair operoi lentoja Suomessa muun muassa Helsinkiin, Kuopioon, Tampereelle, Ouluun sekä Rovaniemelle. Suomessa operoi myös yksityinen lentoyhtiö Finncomm Airlines, joka tekee yhteistyötä Finnairin kanssa. Lisäksi Finnairin omistuksessa oleva Aero (Aero Airlines) liikennöi lyhimpiä reittejä Suomessa. Suomessa on 28 lentoasemaa, joista suurin on Vantaalla sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema. Tavaraliikenteen osalta, 14 % Suomen viennistä kulkee lentoteitse[30].
[muokkaa] Laivaliikenne
Meriliikenne on tärkeä osa Suomen ulkomaankauppaa, sillä meriteitse kulkee jopa 90 % maan viennistä ja 70 % tuonnista[31]. Matkustajalaivayhtiöistä suurimmat, jotka liikennöivät Helsinkiin, ovat Viking Line ja virolainen Tallink (johon myös Silja Line nykyään kuuluu). Lisäksi Suomesta liikennöivät muun muassa välillä Vaasa–Uumaja RG Line, välillä Helsinki–Tallinna Eckerö line, sekä välillä Maarianhamina–Tukholma Birka Line. Laivaliikenteestä tekee erittäin suosittua Tax free -myynti, joka tarkoittaa verovapaiden tuotteiden myyntiä. Tämä tekee tuotteista halvempia, kuin "maista" ostetut. Tax Free -myymälöissä myydään lähinnä alkoholituotteita, juotavia, karkkeja sekä leluja.
Suomessa liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva Merenkulkulaitos vastaa vesiliikenteen toimimisen edellytysten täyttymisestä. Sen vastuualuetta ovat väylänpito, merikartoitus, talvimerenkulku, meriliikenteen ohjaus ja meriturvallisuus.
[muokkaa] Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Väestötiedot
vuonna 2005
Ikärakenne 0–14-vuotiaita 17,3 %
15–64-vuotiaita 66,8 %
yli 64-vuotiaita 15,9 %
Mediaani-ikä 40,97 vuotta
Väestönkasvu 0,16 %
Syntyvyys 10,5 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 9,79 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus 3,57 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto 0,89 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote keskiarvo: 78,35 vuotta
miehet: 74,82 vuotta
naiset: 82,02 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä <0,1 %
Lukutaitoisia 100 % väestöstä
Suomessa asuu noin 5,3 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Suurin osa väestöstä elää etelässä, noin 995 000 pääkaupunkiseudulla. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus, joka edelleen keskittää asumista suurimpien kasvukeskusten ympärille. Suomi kaupungistui verrattain myöhään, minkä seurauksena väestörakenteen kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä vuosikymmeniä.
Suomeen muuttaneiden osuus väestöstä on EU-maiden pienimpiä, vaikka se onkin noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Vain noin kaksi prosenttia maassa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten Pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
[muokkaa] Väestöryhmät
Väestö kansalaisuuden mukaan 31.12.2005. Suomen väestöstä oli ulkomaiden kansalaisia 2,17 %.
suomalaiset 97,83 % (5 141 728)
venäläiset 0,47 % (24 621)
virolaiset 0,29 % (15 459)
ruotsalaiset 0,16 % (8 196) [2]
Suomen vähemmistöryhmistä suurimmat ovat suomenruotsalaiset, romanit ja saamelaiset.
[muokkaa] Kielet
Pääartikkeli: Suomen kielipolitiikka
Suomen perustuslain mukaan maan kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi[32]. Suomea puhuu äidinkielenään 91,7 % ja ruotsia 5,5 % väestöstä. Suomi on Viron ja Unkarin ohella yksi kolmesta itsenäisestä valtiosta, jonka valtakieli on suomalais-ugrilainen. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 750:llä) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu perustuslaissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa ainakin 23 kielellä on yli 1 000 puhujaa.
Suomen väestön pääosa on keskittynyt verrattain pienelle alueelle maan pinta-alasta. Kuvassa näkyvällä alueella asuu suomalaisista 62% eli 3 250 786 asukasta. Mukana ovat Etelä-Suomen lääni, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi sekä Satakunta.
[muokkaa] Väestö kielen mukaan
20 suurinta ryhmää 31.12.2005. Suomalainen viittomakieli lisätty 19.12.2006: [33]
Sija Kieli Puhujamäärä Sija Kieli Puhujamäärä
1. suomi 4 819 819 11. suomalainen viittomakieli 5 000
2. ruotsi 289 675 12. vietnam 4 202
3. venäjä 39 653 13. saksa 4 114
4. viro 15 336 14. turkki 3 595
5. englanti 8 928 15. persia 3 165
6. somali 8 593 16. thai 3 033
7. arabia 7 117 17. espanja 2 937
8. kurdi 5 123 18. ranska 2 071
9. albania 5 076 19. saame 1 752
10. kiina 4 613 20. puola 1 445
[muokkaa] Uskonnot
Katso myös: Suomen rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat
Helsingin tuomiokirkko.Suomalaiset ovat arvoiltaan hyvin maallistuneita ja valtaosan arkipäivässä uskonnot eivät ole merkittävässä roolissa. Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. 82,4 %[34] kansasta kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Suomen perustuslaissa ja valtiosäädännössä luterilaisella kirkolla on erityisasema, mutta se ei ole virallinen valtionuskonto ja uskonnonvapaus eli mahdollisuus muiden uskontojen harjoittamiseen on turvattu lailla. Toiseksi suurin kirkkokunta on ortodoksinen kirkko, johon kuuluvia on noin 1,1 %. Väestöstä noin 15 % on uskontokuntiin kuulumattomia[35].
Muut yli tuhannen jäsenen uskonnolliset yhdyskunnat 31. joulukuuta 2005 olivat:
Jehovan todistajat 18 230
Suomen Vapaakirkko 13 553
Katolinen kirkko Suomessa 8 394
Suomen Adventtikirkko 3 998
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko 3 278
Suomen Helluntaikirkko 1 817
Suomen baptistiyhdyskunta 1 531
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta 1 327
Helsinki Islam Keskus 1 189
Helsingin juutalainen seurakunta 1 056
[muokkaa] Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennalta ehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (25 % perheistä valitsee rahan[36]. Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
[muokkaa] Suurimpia kaupunkeja
Katso myös: Luettelo Suomen kaupungeista
Sija Kaupunki Asukasluku Sija Kaupunki Asukasluku
1. Helsinki 562 570 11. Lappeenranta 59 077
2. Espoo 232 634 12. Rovaniemi 57 835
3. Tampere 206 171 13. Joensuu 57 779
4. Vantaa 189 442 14. Vaasa 57 266
5. Turku 174 906 15. Kotka 54 860
6. Oulu 130 105 16. Hämeenlinna 47 351
7. Lahti 100 049 17. Porvoo 46 985
8. Kuopio 90 812 18. Mikkeli 46 514
9. Jyväskylä 84 482 19. Hyvinkää 43 843
10. Pori 76 149 20. Järvenpää 37 519
[muokkaa] Koulutus
Pääartikkeli: Koulutus Suomessa
Helsingin yliopiston päärakennus.Suomessa on lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7–16-vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä tyypillisesti yhdeksänvuotisen peruskoulun. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio ja ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä 2–4 vuotta. Kunnat hallitsevat alueensa peruskouluja, lukioita ja osaa ammattikouluista.
Korkeakoulujärjestelmä jakautuu yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin samaan tapaan kuin Saksassa. Yliopistojen tehtävänä on omien alojensa ylin opetus ja tutkimus. Ammatillisesti suuntautunutta koulutusta annetaan lisäksi ammattikorkeakouluissa, jotka ovat kuntien ja yksityisten säätiöiden omistamia. Korkeakoulujen rahoitus määräytyy opetusministeriön kanssa tehdyillä tulossopimuksilla, joissa määritetään korkeakoulun tutkintotavoitteet. Tutkimusta korkeakoulut tekevät pääasiassa Suomen akatemian ja Teknologian kehittämiskeskuksen myöntämällä rahoituksella. Korkeakoulujärjestelmä on hajautettu alueellisesti, jotta voitaisiin taata koulutuksen tasa-arvoinen saanti maan eri osissa.
Korkeakoulujen opetuskieli on pääasiallisesti suomi, mutta ruotsinkielisen väestönosan tarpeisiin järjestetään myös ruotsinkielistä yliopisto- ja ammattikorkeakoulutusta. Kansainvälistymisen myötä käytännössä kaikki korkeakoulut tarjoavat opetusta myös vierailla kielillä, pääasiassa englanniksi. Henkilökuntaa on opiskelijaa kohti kansainvälisesti vähän. Opetus on ilmaista yliopistotasolle saakka, ja lisäksi opiskelijat saavat opintotukena opintorahaa, asumistukea sekä valtion takaamaa lainaa. Korkeakoulututkinnon suorittavien osuus ikäluokasta on kansainvälisesti katsoen korkea. Pääasiallisena tutkintona yliopistoissa on maisterin tai ylempi korkeakoulututkinto, ammattikorkeakouluissa puolestaan ammattikorkeakoulututkinto, joka rinnastetaan useimmissa yhteyksissä alempaan korkeakoulututkintoon. Keskeytysprosentit vaihtelevat voimakkaasti aloittain. Yleisintä keskeyttäminen on yliopistoissa humanistisella ja luonnontieteellisellä alalla, ammattikorkeakouluissa puolestaan tekniikan alalla. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen vie keskimäärin 5,1 vuotta tehollista työaikaa, mutta opiskelijoiden työnteko pidentää opintoihin kuluvaa kokonaisaikaa.[37]
Suurin osa peruskoulun käyneistä suomalaisista osaa hyvin englannin kieltä ja hieman ruotsia. Suomea ja ruotsia opetetaan kaikille suomalaisille äidinkielenä tai vieraana kielenä. Lisäksi saksaa on opiskeltu lukioissa melko yleisesti. Suomen 15-vuotiaiden koululaisten saamien pisteiden keskiarvot olivat Hongkongin, Japanin ja Etelä-Korean ohella yksiä korkeimmista eräässä PISA-tutkimuksessa. Suomalaisten menestystä PISA-kokeissa on selitetty kansallisella vuonna 1996 käynnistetyllä luonnontieteet ja matematiikka -ohjelmalla (LUMA), heikoimpienkin koululaisten hyvillä suorituksilla ja tasa-arvoisuudella koulutuksessa perheen sosioekonomisesta taustasta huolimatta.[38] Suomalaisista yliopistoista kansainvälisissä vertailuissa parhaiten on menestynyt Helsingin yliopisto, joka erään arvion mukaan on maailman 76. paras yliopisto.[39]
Vuosittain yli 40 % Suomen työvoimasta osallistuu epämuodolliseen työhön liittyvään koulutukseen tai harjoitteluun. Tämä vastaa monia teollisuusmaita kuten Tanska ja Yhdysvallat.
[muokkaa] Kulttuuri
Savusauna Enonkoskella. Saunominen on merkittävä alkuperäisväestön perinteen muoto.Laajassa mielessä Suomi on ollut lähes koko historiansa ajan läntisen sivistyksen piirissä. Kulttuuriin on keskeisesti vaikuttanut läntinen kristillinen perinne katolisessa ja protestanttisessa muodossaan.
Suomalainen kulttuuri sai vanhastaan vaikutteita varsinkin Saksasta sekä Ruotsista, jonka osa Suomi oli noin 700 vuotta. Itä-Suomen ja Karjalan alueille tuli jo varhain vaikutusta myös venäläis-ortodoksiselta kulttuurialueelta. Myöhemmin suomalaiseen kulttuuriin on vaikuttanut voimakkaasti amerikkalainen ja ylikansallinen populaarikulttuuri. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja luonnonläheisyydellä.
Suomalaisessa kulttuurissa on ollut jakoja maantieteellisesti ja väestöryhmittäin, mutta kulttuurit ovat sittemmin voimakkaasti sulautuneet. Esimerkiksi alueittaiset murre-erot ovat edelleen havaittavissa. Vähemmistöt ylläpitävät omia kulttuurisia piirteitään, huomattavina saamelaisten, romanien ja suomenruotsalaisten alakulttuurit. Koska maan kaupungistuminen on myöhäistä perua, suurella osalla suomalaista on sidos maaseutuun ja syrjäisiin asuinkeskuksiin. Suurempiin asutuskeskuksiin muuttaneet suomalaiset esimerkiksi viettävät usein vapaa-aikaa maaseudulla, erityisesti vesistöjen äärellä.
[muokkaa] Viestimet
Katso myös: Luettelo Suomen sanomalehdistä, luettelo Suomessa näkyvistä televisiokanavista
Suomessa toimii noin 200 uutislehteä ja 320 aikakausilehteä, sekä useita televisio- ja radiokanavia.[40] Suomen luetuin päivälehti on Helsingin Sanomat, jonka levikki vuonna 2005 oli 430 785. Lehdellä on keskimäärin 1 058 000 lukijaa. Helsingin Sanomien julkaisija SanomaWSOY on pohjoismaiden johtava viestintäkonserni, jonka muita Suomessa julkaisemia sanomalehtiä ovat Ilta-Sanomat ja Taloussanomat. Toinen Suomen journalismin merkittävimmistä tekijöistä, Alma Media, julkaisee yli 30 sanomalehteä, mukaan lukien Aamulehti, Iltalehti ja Kauppalehti.
Suomen katsotuin kaupallinen televisiokanava on vuonna 1957 perustettu, nykyisin ruotsalaisen Nordic Broadcastingin omistuksessa oleva MTV3. Suomessa, kuten monissa Euroopan maissa, television käyttö on maksullista. Laskutuksen hoitaa Viestintävirasto, ja televisiomaksut käytetään valtiollisen viestintäyhtiö Yleisradion toiminnan kustantamiseen. Suomen kuunnelluin radiokanava on Yleisradion tuottama Radio Suomi, joka koostuu 20 maakuntaradiosta sekä valtakunnallista ohjelmaa lähettävästä kanavatoimituksesta. Suosituin kaupallinen radiokanava on pääosin Alma Median omistama Radio Nova.
[muokkaa] Kirjallisuus
Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Aleksis KiviSuomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulta lähtien, 1800-luvulle asti tosin lähinnä vain virsiä ja muuta uskonnollista kirjallisuutta sekä lakitekstejä. Maan kansallisrunoilija on Johan Ludvig Runeberg, jonka tunnetuin teos on Vänrikki Stoolin tarinat. Suomen kansalliseepoksen Kalevalan koonnut Elias Lönnrot eli kuitenkin 1800-luvulla, ja aloitti näihin aikoihin suomenkielisen kirjallisuuden perinteen kokoamalla kirjan karjalaisista kansallislauluista. Suomenkielisen romaanikirjallisuuden perustaja oli Aleksis Kivi vuonna 1870 ilmestyneellä Seitsemällä veljeksellään. Häntä seurasivat muun muassa Juhani Aho ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin huomionsa keskittänyt Minna Canth. Lyriikan puolella Eino Leino kehitti kalevalaisvaikutteista, kansallisromanttista tyyliä. F. E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939 etenkin maaseutuväestön kuvauksistaan.
Ruotsinkielisessä runoudessa vuosisadan alkupuolen modernistit, kuten Edith Södergran ja Elmer Diktonius saavuttivat kansainvälistäkin huomiota. Suomenkielinen lyriikka siirtyi modernismiin sotien jälkeen tärkeimpinä niminään muun muassa Paavo Haavikko ja myöhemmin Pentti Saarikoski. Väinö Linna kuvasi kansakunnan kohtalonvuosia uusista näkökulmista romaaneissaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat muun muassa humoristit Arto Paasilinna, Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes. Myös historialliset romaanit ovat Suomessa suosittu tyylilaji, jota edustavat esimerkiksi Kaari Utrio ja Laila Hirvisaari (ent. Hietamies).
[muokkaa] Musiikki
Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibelius.Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu, jonka on säveltänyt Fredrik Pacius. Sama sävel on käytössä myös Viron ja Namibian kansallislaulussa. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka suomalaisille tunnetuin sävellys on Finlandia. Suomea on kutsuttu "taidemusiikin suurvallaksi", koska toisen maailmansodan jälkeen rakennetun musiikkiopisto- ja konservatorio-järjestelmän avulla Suomesta on tullut väkilukuun suhteutettuna suuri määrä maailmanluokan kapellimestareita kuten Esa-Pekka Salonen, Osmo Vänskä ja Mikko Franck; oopperalaulajia kuten Karita Mattila, Soile Isokoski, Martti Talvela ja Matti Salminen, Olli Mustosen ja Pekka Kuusiston kaltaisia solisteja ja säveltäjiä kuten Einojuhani Rautavaara, Magnus Lindberg ja Kaija Saariaho.
Taidemusiikin juuret Suomessa eivät ole niin syvät kuin esimerkiksi Keski-Euroopan maissa ja renessanssin ja barokin ajalta ei tunneta suomalaisia säveltäjiä. Musiikkielämä alkoi syntyä vasta wieniläisklassismin lopulla: muun muassa Turun Soitannollinen Seura -seura perustettiin vuonna 1790. Tämän aikakauden merkittävin säveltäjä oli Bernhard Henrik Crusell. Varhaisromantiikan ajan keskeinen vaikuttaja oli nykyisin "Suomen musiikin isäksi" nimitetty saksalaissyntyinen Fredrik Pacius, joka toimi Helsingin yliopistossa musiikinopettajana. 1800-luvun puolesta välistä aina toiseen maailmansotaan asti keskeinen Suomen taidemusiikin tyylisuunta oli myöhäisromantiikka ja etenkin kansallisromantiikka, jonka keulahahmo oli Jean Sibelius. Kansainvälisestikin laajalti tunnetun Sibeliuksen vaikutus Suomen musiikkielämään oli mittava. Ensimmäiset suomalaiset modernistit, muun muassa impressionismista ja ekspressionismista vaikutteita saaneet Väinö Raitio (1891–1945) ja Aarre Merikanto ilmaantuivat musiikkielämään jo 1920-luvulla, mutta heidän modernisminsa ei kuitenkaan horjuttanut romantiikan valta-asemaa.
J.L.Runeberg, Suomen kansallisrunoilija ja Maamme-laulun kirjoittaja.1950-luvulla modernismi rantautui Suomeen toden teolla niin sanotun modernismin toisen aallon myötä, jossa siirryttiin jo 12-säveljärjestelmään ja muihin uusiin sävellystekniikoihin. Ensimmäisiä suomalaisia kaksitoistasäveljärjestelmää käyttäneitä säveltäjiä oli Erik Bergman. 1950-luvulla käytettiin myös sarjallisuutta ja sointi- ja kenttätekniikoita. 1970-luvulla alkoi suomalaisen oopperan renessanssi Aulis Sallisen ja Joonas Kokkosen sointimaailmaltaan perinteisten, niin sanottujen karvalakkioopperoiden myötä, mutta toisaalta nuoret säveltäjät ja muusikot toivat eurooppalaista radikaalia modernismia Suomeen muun muassa Korvat auki -yhdistyksen piirissä. Monet näistä 1970-luvun nuorista radikaaleista, kuten Kaija Saariaho, Magnus Lindberg ja Esa-Pekka Salonen ovat nousseet kansainväliseen kuuluisuuteen 1980- ja 1990-lukujen aikana. Jean Sibelius on Suomen kuuluisin säveltäjä.
Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Suomalaiset rock-yhtyeet ovat tavoitelleet ulkomaisen yleisön suosiota 1970-luvulta lähtien, mutta esimerkiksi Wigwamin saamat myönteiset arvostelut eivät johtaneet läpimurtoon. Ensimmäinen ulkomailla lyhytaikaista menestystä saanut yhtye oli Hanoi Rocks, joka oli 1980-luvun glam rockin edellä kävijöitä maailmalla. 1990-luvun lopulta alkaen suomalainen populaarimusiikki on saanut laajempaa menestystä ulkomailla. Konemusiikkiyhtyeistä Bomfunk MC's teki yhden singlehitin Euroopassa ja Darude kaksi. Rockyhtye The Rasmus sekä raskaan rockin yhtyeet HIM, Nightwish, Children of Bodom ja Stratovarius julkaisivat menestyneitä albumeita. HIM myi jopa kultaa USA:ssa. Folk/etno-yhtye Värttinä on sekin menestynyt ulkomailla maailmanmusiikkigenressä. Suomen menestys Eurovision laulukilpailuissa on ollut pääosin huonoa, mutta vuonna 2006 Lordi voitti kisat kappaleellaan Hard Rock Hallelujah tehden uuden piste-ennätyksen, 292 pistettä. Kisoissa Suomi myös vahvisti julkisuuskuvaansa raskaan rockin maana.
[muokkaa] Elokuva
Pääartikkeli: Suomalainen elokuva
Suomalainen elokuva syntyi 1900-luvun alkupuoliskolla pian itse elokuvan keksimisen jälkeen. Ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva oli Salaviinanpolttajat, joka julkaistiin vuonna 1907. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen kuitenkin tyrehdytti suomalaisen elokuvateollisuuden väliaikaisesti. Sodan jälkeen elokuva koki Suomessa nousukauden kun Erkki Karu perusti elokuvayhtiö Suomi-Filmin (entinen Suomen Biografi) vuonna 1919. Ensimmäinen ulkomaillakin esitetty suomalaiselokuva on vuonna 1922 valmistunut Anna-Liisa, jota esitettiin myös Ruotsissa. Ãänielokuva löi itsensä läpi maailmalla 1920-luvun loppupuoliskolla ja ensimmäinen täysin suomalaisvoimin valmistunut äänielokuva Tukkipojan morsian valmistui 1931.[41] Vuonna 1933, Suomi-Filmistä lähtenyt Karu perusti uuden elokuvayhtiön Suomen Filmiteollisuuden. SF:n alkuaikoina julkaisemia elokuvia olivat muun muassa Meidän poikamme ilmassa ja Pohjalaisia ja 1936 yritys kohosi tuotantoluvuissaan samalle tasolle siihen asti Suomen elokuva-alaa yksin hallinneen Suomi-Filmin kanssa. Ajan tunnettuja näyttelijöitä olivat muun muassa Ansa Ikonen ja Tauno Palo, jotka säilyttivät suosionsa aina 1950-luvulle asti.
Toinen maailmansota vuosina 1939–1944 pysäytti jälleen suomalaisen elokuvan kehityksen. Suuremmat yhtiöt onnistuivat tuottamaan muutamia elokuvia kuten SF:n Kaikki rakastavat, Kulkurin valssi ja Suomisen perhe. Sodan jälkeen tilanne kuitenkin alkoi parantua ja kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen valmistui Väinö Linnan romaaniin perustuva elokuva Tuntematon sotilas. 1955 julkaistun elokuvan ohjasi Edvin Laine ja se on edelleen kaikkien aikojen katsotuin elokuva Suomen elokuvateattereissa. Tuntematon sotilas keräsi suosiota myös ulkomailla.
Tunnettuja suomalaisia elokuvantekijöitä ovat muun muassa näyttelijä ja käsikirjoittaja Spede Pasanen, jonka suosituimpia luomuksia on muun muassa Uuno Turhapuro -elokuvasarja, sekä kansainvälistäkin suosiota kerännyt elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki. Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä on maailmanlaajuisesti menestyneimpiä, ellei jopa menestynein kotimainen elokuva. Kansainväliseen levitykseen on päässyt myös vuonna 2006 julkaistu suomalais-kiinalaisena yhteistyönä valmistunut Jadesoturi, joka julkaistiin Suomen lisäksi myös Kiinassa. Suomalaisista näyttelijöistä on maailmanlaajuisesti parhaiten menestynyt Matti Pellonpää, joka palkittiin muun muassa Berliinin elokuvajuhlilla 1993 parhaana eurooppalaisena näyttelijänä Aki Kaurismäen elokuvasta Boheemielämää.
[muokkaa] Valokuvaus
Pääartikkeli: Suomalainen valokuva
Tammikuussa 1840 varhaisia valokuvia esiteltiin suomalaisille. Henrik Cajander kuvasi 3. 11. 1842 Turussa ensimmäisen suomalaisen dagerrotyypin. Pian Henrik Rehnströmin kaltaiset ammattilaiset kiertelivät eri paikkakunnilla. 1850-luvulla jo kaikissa suurimmissa kaupungeissa toimi valokuvaajia. Yleisempää merkitystä valokuvaus sai 1860-luvulla, jolloin etenkin muotokuvia ja kaupunkikuvia voitiin alkaa monistaa. 1880-luvulla painopiste siirtyi ateljeesta luontoon. Tehdasvalmisteiset materiaalit ja helposti liikuteltavat kamerat pystyivät vastaamaan nousevan kansallisuusliikkeen herättämään kotimaisen kuvaston kysyntään. Huippu koettiin 1890-luvun alussa, kun Daniel Nyblin, Vivi Richter, K. E. Ståhlberg ja I. K. Inha kuvasivat laajat maisemasarjat. Maisemasta tuli suomalaisen valokuvauksen keskeisalue. Inhan klassinen kuvateos Suomi kuvissa painettiin vielä Wienissä, mutta pian suomalaiset kirjapainot aloittivat painamalla monistettujen valokuvien tuotannon.
I. K. Inha: Päijänne,1913-1914. Suomen valokuvataiteen museo.1800-luvun lopulla valokuvaus oli vakiinnuttanut paikkansa myös maantieteen, kansatieteen ja tähtitieteen käytössä. Perinteentutkimuksen piirissä etenkin Samuli Paulaharjun ja Sakari Pälsin kuvatuotannolla on pysyvä arvonsa. Sanomalehtien kuvankäyttö kehittyi hitaasti, mutta vuonna 1921 Suomen Kuvalehden käyttöön tullut syväpainokone aloitti varsinaisen kuvajournalismin. Niin lehdillä kuin kuvakirjoillakin oli suuri kysyntä. Valokuvaus ankkuroitui kansalaisyhteiskuntaan monin sitein.
Maailmansotien välisen ajan kuvaajia olivat mm. Vilho Setälä, Eino Mäkinen, Heikki Aho ja Björn Soldan. Sekä talvi-, että jatkosodasta reportaaseja tehneillä TK-kuvaajilla oli jo käytössään pienkamerat ja jonkin verran myös värifilmiä. Sodan jälkeinen valokuvamateriaalien pula rajoitti valokuvien käytön minimiin. 1950-luvulla valokuvataide miellettiin omaksi, usein kameraseuroissa vaalituksi erilliseksi alueekseen. Johtavia valokuvaajia olivat Matti A. Pitkänen, Pauli Huovila, Matti Poutvaara, Salme Simanainen sekä Otso ja Matti Pietinen. Suomalaisen taideteollisuuden menestys toi työtilaisuuksia ja korkealaatuisen kuvaston. Keskeisiä kuvajournalisteja ovat Caj Bremer ja Seppo Saves. 1960-luvun alku ja 1970-luku oli sosiaalisesti kantaaottavan dokumentarismin leimaama. Matti Saanio, Ismo Hölttö ja Mikko Savolainen avasivat silmät syrjäseutujen oloille. Valokuvataiteesta tuli aktiivinen osa kuvataiteita 1980-luvulta lähtien. Nykytaiteessa valokuvaa käyttävien tekijöiden ja yleisön lukumäärä on moninkertaistunut, kenttä kansainvälistynyt ja valokuvaus on digitalisoituneessa kulttuurissa, osana uutta mediaa saanut 2000-luvun alkua leimanneita ilmenemismuotoja ja toimintatapoja.
Tampere on yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Kuvattu Hämeenkadulta.
[muokkaa] Kuvataide
Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muassa Valtion taidemuseoon kuuluvat Ateneumin taidemuseo, nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti toimivia ovat esimerkiksi Eija-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Ville Ritola (johtaa) ja Paavo Nurmi 1928 kesäolympialaisissa
[muokkaa] Urheilu
Pääartikkeli: Suomen urheilu
Suomalaiset pitävät itseään urheilukansana,[42] ja monien muiden vastaitsenäistyneiden kansojen tavoin suomalaiset muodostivat erityisesti 1900-luvun alussa kansallista identiteettiään urheilusaavutusten avulla.[43] Lauri "Tahko" Pihkala kehittämä pesäpallo oli suosittu urheilulaji, mutta sen paikan seuratuimpana urheilulajina on sittemmin ottanut jääkiekko.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola olivat aikansa parhaimpia juoksijoita. Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita yhdeksällä kultaisella olympiamitalillaan. Yksi kuuluisimmista suomalaisista juoksijoista on Lasse Viren, joka menestyi kolmissa olympialaisissa 5 000 ja 10 000 metrin matkoilla.
Nykyisin suomalaiset menestyvät yleisurheilun sijaan esimerkiksi mäkihypyssä ja muissa talviurheilulajeissa (jääkiekko, curling) sekä autourheilussa. Näissä menestyneimpiä ovat olleet mäkihyppääjä Matti Nykänen, formulakuski Mika Häkkinen, jääkiekkoilijat Jari Kurri, Teemu Selänne ja Saku Koivu sekä ralliautoilijat Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen ja Marcus Grönholm.
2007-03-11 15:19:41 · answer #5 · answered by hamihum 2 · 0⤊ 3⤋
uhhh....NO!!!!!
2007-03-11 15:19:35 · answer #6 · answered by Caitlyn <3 1 · 0⤊ 0⤋